Arjen vuoristossa

Rakas Joulupukki! Minä toivoisin jouluksi rauhallista aikaa perheen kanssa ja riidatonta sekä hyvää mieltä kaikille. Mitään suuria tai pieniä yllätyksiä en kaipaa, sillä niitä on taas riittänyt elämässämme viime aikoina muutenkin.. Nimittäin tämä viikko on ollut kyllä kaikkea muuta kuin tylsä ja tavallinen arkiviikko, siitä perheeni on pitänyt huolta. Tähän viikkoon on mahtunut pitkän tauon jälkeen pojan migreenikohtaus, puhelu opettajalta toisen pojan koulunkäynnin haasteista sekä samaisen pojan päävamma, jota seurasi ambulanssireissu ja yö sairaalassa. Mutta on mahtunut myös ihania yllätyksiä, kuten pojan hyvä todistus ja kotitonttujen siivoaminen sairaalassa olon aikana, unohtamatta sitä että poika selvisi "vain" aivotärähdyksellä vaikka ainekset isompaan olisi ollutkin... Tänään lapset aloittavat loman koulusta, pienin jää lomalle päiväkodista ja itsekin pääsen loman viettoon töistä.. Vaikka kotona olisi paljon tehtävää ja paikat eivät ole tip top, taidan tänään hak

Nyt kun on mustaa valkoisella niin uskaltaa jo kirjoittaa sen tännekin. Nimittäin työni samassa paikassa jatkuu kesäkuulle saakka. Olen kyllä erittäin helpottunut sillä kaikista omista ajatuksista ja epäilyistä huolimatta, olen viihtynyt päiväkotimaailmassa hyvin. Lisäksi minusta on ihana jatkaa samassa ryhmässä tuttujen lasten kanssa ja saada seurata heidän etenemistä vielä hetki pidempään. Samalla myös minun ja kuopukseni yhteinen päiväkotimatka jatkuu, sillä olenhan nyt työskennellyt hänen naapuriryhmässään. Miten se sitten on sujunut? Kuten jo etukäteen olin ajatellut,  työskentely tämän lapseni kanssa on sujunut hyvin. Jos lapseni olisi ollut luonteeltaan minuun ripustautuva tai arka, olisin miettinyt pidempään suostunko ottamaan paikkaa vastaan samasta päiväkodista, missä lapseni on hoidossa. Mutta koska tämä neito 4-vee on ollut alusta asti hyvin reipas, ei tästäkään muutoksesta ole suurempia harmeja syntynyt. Vaikka työskentelen viereisen oven takana, näemme lapsemme kanss

Jos edellinen postaus kertoi siitä, miten ADHD-lääkityksen vaikutukset näkyvät meillä kotona, niin tämä postaus voisi kertoa siitä, miten lääkkeettömyys taas näkyy.. Kuukausi sitten nimittäin uskalsimme tehdä sen päätöksen, josta olemme mieheni kanssa jo pitkään puhuneet, jätimme esikoisemme lääkityksen toistaiseksi tauolle. Miten ja miksi tämä sitten tapahtui? Syyslomalla olimme suunnitellulla lääketauolla ja sen viikon aikana meillä asuikin ihan toisenlainen poika, kuin mihin olimme tottuneet. Toisaalta se sama iloinen ja vitsikäs, pilkesilmäkulmassa oleva vintiö, joka lapsemme on ollut aina ilman lääkitystä. Mutta toisaalta myös poika, joka ei saanut raivareita ja käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Pitkästä aikaa pystyimme käymään hänen kanssaan keskusteluja ja puhumaan ilman huutoa/kiroilua. Päätimme kokeilla lääkkeettömyyttä myös koulussa ja aikaisemmin suuret keskittymisen pulmat eivät nousseetkaan pääosaan sielläkään. Otin tämän sitten puheeksi lääkärin kanssa, jonk

Olen useassakin kirjoituksessa sivunnut aihetta siitä, kuinka ADHD-lääkitys vaikuttaa lapseemme ja sitä kautta meidän kaikkien arkeen. Lupailin kuitenkin aikaisemmin, että palaan aiheeseen tarkemmin ja nyt ajattelinkin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksen. Lapsemme sai lääkityksen aloitettuaan ekaluokan ja lääkitys on ollut nyt käytössä jo kuusi vuotta. Lääkityksen kanssa on ollut välillä ongelmia sen sivuvaikutusten ja toimivuuden kannalta. Olemme joutuneet vaihtamaan pojan lääkettä välillä ja muuttamaan annostusta. Tällä hetkellä, viime syksyn lääkkeennoston jälkeen, lääkitys vaikuttaisi olevan kohdallaan eikä sivuvaikutuksetkana hallitse liikaa elämää. Edelleen lääke vie aamupäivällä ruokahalua huonommaksi, mutta onneksi se palautuu iltaa kohden ja poika tankkaakin sitten reilusti iltapäivällä ja iltaisin. Myös nukahtamiseen lääke vaikuttaa siten, että ilman melatoniinia nukahtaminen vie useita tunteja ja menee helposti lähemmäs puolta yötä. "Heihei mutsi, mä en oo sy

Nyt kun olen vihdoin päässyt mukaan työelämään ja alkanut löytää oman työminäni, alan myös huomata kuinka paljon se eroaa kotiminästäni. Voin kyllä rehellisesti sanoa, että minussa on monta eri puolta ja toimin monessa eri roolissa eritavoin. Ensimmäinen asia, jonka olen huomannut, on rajojen asettamisen vaikeus omille lapsille.  Töissä tuntuu paljon helpommalta asettaa rajoja ja varsinkin pitää niistä kiinni kuin kotona. Kotona huomaa nyt, kuinka usein lopulta antaakin periksi, koska siten pääsisi helpommalla sillä hetkellä. Toisaalta uskon sen johtuvan myös väsymyksestä. Kun töissä olet päivän ohjannut lapsia, tuntuu ettei kotona enää jaksa samalla tavalla tasitella asioista omien lasten kanssa. Toinen syy varmaan on, että vieraat lapset harvoin vastustavat rajoja samalla tavalla kuin omat lapset. He ovat kuitenkin päiväkodissa omalla tavallaan vieraskoreita, kuten omanikin ovat muille kuin minulle. Toinen asia on oma temperamentti. Vaikka töissä kohtaa haastaviakin tilanteita ja

Nyt kirjoitusinspistä on saanut etsiä ihan ajan kanssa ja olen siirtänyt tätä aloittamista jo viikkoja. Haluankin pitää tämän bloggailun mukavana harrastuksena ja siitäkin syytä nämä luovat tauot on välillä tarpeen. Olen myös koittanut keksiä uusia aiheita, mistä kirjoittaa, sillä tikusta asiaa-tekstit ei oikein innosta. Jospa tämän syksyn muutokset tuo aiheita eteen ihan itsestään.. Meidän perheessä tulee nyt syksyn tulon myötä muutoksentuulet. Onneksi ne nyt vaikuttavat kuitenkin lempeältä syksytuulelta kuin suurelta myrskyltä, vaikka arki tulee menemäänkin uusiksi. Meidän suuri muutos on, että lähden syyskuun alusta kokopäivätöihin. En olekaan vuosiin ollut kokopäivätyössä työharjoitteluita lukuun ottamatta. Uskallanpa väittää, että viimeisemmästä pitemmästä työpätkästä on aikaa 8-vuotta. Tähän väliin on kyllä mahtunut useampi vuosi opiskelua ja nyt jo hurjaksi venähtänyt 4-vuotta kotiäitiyttä. Keväällä harjoittelin työhön paluuta jo muutamana päivänä viikossa ja nyt olisi tark

Meidän perhe käy laivalla hyvin harvoin monesta syystä..Ensinnäkin itse kärsin laivassa herkästi pahoinvoinnista sekä laivamatkan jälkeisestä keinutuksesta. Toiseksi aikaisemmat laivamatkat ovat olleet melkoisiaqa ponnistuksia: kadonneita lapsia, väsyneitä itkupotku-raivareita sekä ärsyyntyneitä vanhempia. Mites sitten tällä kertaa? Menomatkalla emme juuri päässeet laivaelämästä "nauttimaan", sillä laivan lähdettyä suuntasimme hyttiin nukkumaan ja aamulla heti herättyä lähdimme laivasta. Paluumatkalla meillä olikin sitten 11h aikaa viettää laivassa. Päiväristeilystä huolimatta otimme hytin, jossa voisimme levätä päivän aikana. Laivaan päästyämme suuntasimme heti aamupalalle, sillä emme ehtineet maissa syödä mitään. Aamupalalla saimme kaikki mahat täyteen ja lapsetkin söivät hyvin (nuorimmainenkin pelkkiä suklaamuroja). Kun olimme saaneet tavarat hyttiin. lähdimme tutustumaan laivaan. Aloitimme kannellakäynnillä, joka olikin näin korkeanpaikan kammoiselle puistattavaa.

Ompas aikaa vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta, mutta tämä kesä vaan on niin kiireistä aikaa..Mitäs me sitten ollaan puuhailtu? Kesäkuu meillä meni kotipiirissä ollessa. Viikonloppuisin talkoiltiin mummolassa taimenistutuksessa ja viikot oltiin kotikaupungissa. Tuntuu ettei edes tehty mitään ihmeellistä, mutta koko ajan oltiin menossa: kaupungilla, kirjastossa jne. Ihanaa on kun kesällä tämäkin kaupunki herää ihan eri tavalla eloon ja tulee helpommin itsekin lasten kanssa lähdettyä pois kotipiiristä. Yhdet rippijuhlatkin päästiin juhlimaan kesäkuussa. Juhannusviikolla isommat lapset olivat sporttileirillä Leppävirralla, johon tietysti kuului äidillekin kuljetusvastuuta. Ei niin että lapset harrastaa vaan äiti saa aina lasten harrastuksista osansa. Touhukkaasta leiriviikosta johtuen oltiin koko porukka lopulta niin väsyneitä, ettei jaksettu lähteä juhannukseksi minnekään. Muutenkin koko juhannusfiilis oli kadoksissa, joten päädyttiin ekan kerran jäämään kotiin. Koko juhannus

  "Sä istut takki päällä olkkarissa  Mä katon kun sä solmit kengännauhoja Mä sanon että alkaa satamaan Sä sanot, että ihan miten vaan... Kuinka voisit muka hetki seuraavaa ehjän rikkoa, meidät tuhota Auto venaa sua tuolla alhaalla etkä pysty sitä silti tajuumaan  Leikkaisin sut irti kolariautosta Raahaisin ulos palavasta talosta ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen Nostaisin kopteriin hyökyaallosta Kokonaiseksi ompelisin paloista ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen  (Laura Närhi- Supersankari) Olin 19-vuotias kun tapasin mieheni kanssa. Meidän suhde eteni melkoisen vauhdilla ja jo muutaman kuukauden tapailun jälkeen muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Opiskelin tällöin lastenohjaajaksi ja olin jo jonkin aikaa ollut vauvakuumeessa. Minulle on ollut jo teini-iästä lähtien selvää, että joku päivä minulla olisi lapsia. Miten minusta sitten tuli äiti?  Olin ensimmäistä vuotta koulussa ja ikää o

Vaikka olen koittanut välttää suuremmin suunnittelemasta kesää, olemme kuitenkin joitakin kesäsuunnitelmia tehneet sekä varanneet reissuja. Mieheni aikoo pitää lomaa 2-3 viikkoa ja sen mukaan pääsemme matkustelemaan etemmäksi. Lapsille on kesälle tulossa useampiakin leirejä, jotka nyt kouluikäisille alkaa olla kaivattuja. Meillä lapset toivoivat leirejä omiin harrastuksiin liittyen ja viime kesän isomman jääkiekkoleirin jälkeen (Vanhimmainen osallistui Selänteen kiekkoleirille Vuokatissa) päädyimme hyödyntämään lähialueen tarjontaa kotimajoituksella. Isommat suuntaavat juhannusviikolla sporttileirille ja heinäkuussa pojat osallistujat jääkiekkoleirille. Isoin tyttönen halusi kovasti ekaa kertaa yöleirille, joten päädyimme ilmoittamaan hänet seurakunnan yhden yön leirille. Se tuntui helpolle ensileirille, jossa on paljon kavereita ja mukavaa tekemistä. Leirien lisäksi meillä on kalenterissa varattuna kaksi reissua. Heti miehen loman alettua suuntaamme viikoksi Holiday Clubin S

Heissan ja mukavaa kesäloman alkua, niille jotka nyt kesäkuussa lomailee. Itsehän jäin kotiin lasten kanssa koko kesäksi, sillä hoitokuvioiden järjestäminen olisi ollut melko haastavaa. Meidän 8-vee kun ei vielä pärjää yksin kotona koko päivää, joten tämä järjestely sopii meille parhaiten. Tosin jo nyt meinaa hermoja kiristää lasten tappelu..saa nähä miten akan käy. Mutta itse aiheeseen. Pää alkaa välillä lyödä ihan tyhjää kirjoittamisen suhteen ja siksi käännynkin teidän lukijoiden puoleen. Olisi mukava kuulla teidän mielipiteitä siitä, mistä aiheista oisin kirjoittaa. Siis mitä te ihanat lukijat haluatte lukea. Voitte ehdotella yksittäisen postauksen aihetta tai laajempaa kokonaisuutta. Lähestyä voi minua ykistyisesti (varsinkin tutut) tai kommentoimalla postauksen alle. Kiitos jo etukäteen kaikille ehdotuksista!

Enää muutama päivä ja sitten lapset pääsevät kesälaitumelle. Aurinkoa, rannalla makoilua, hyviä kirjoja ja rentoilua vai onko? Vai olisko se niin kuten eräässä biisissä sanotaan: " Mul on vaan yksi kesäloma, satanut siitä puolet ja tosi kiva, mullon sotkuinen grilli ja takapiha..jne"? Kesäloman alkamista odottaa itsekin aina todella paljon. Mielessä luo mielikuvia ihanasta rennosta kesästä, jolloin voi lasten kanssa nukkua pitkään, lueskella ja viettää aikaa ulkona ilman mitään stressiä riitelyä, käydä puistoissa ja rannoilla sekä tehdä pieniä pyöräretkiä kaupunkiin. Mutta voin jo tässä vaiheessa todeta, että meillä tämä mielikuva ei tule koskaan vastaamaan todellisuutta. Todellisuus iskee silmille jo muutaman lomapäivän jälkeen: lapset tappelee KOKO AJAN tai jos ne ei tappele keskenään, ne kiukuttelee muuten, koko ajan on joku vailla tekemistä tai kavereita ja itsellä olisi töitä vaikka muille jakaa, kun kaikki kotityöt, ruuanlaitto ja siivottomuus iskee päälle arkea en

Nyt kun viimeistä kouluviikkoa viedään, uskallan jo ääneen sen sano, jonka jo parisen viikkoa olen tiennyt. KAIKKI meidän lapsista siirtyy seuraavalle luokka-asteelle. Myös ekaluokkalaisemme, jonka yllä on leijunut puolisen vuotta uhka luokalle jäämisestä. Melkoinen saavutus lapsilta, mutta osan kunniasta otan myös itselleni. Mitä sitten tapahtui? Siihen en osaa vastata muuta kuin että suuri ihme. Vielä reilu kuukausi sitten kaikki näytti siltä, että kirjoittaminen ei lähde millään keinolla käyntiin meidän ekaluokkalaisella. Lukeminen oli kuitenkin joulun jälkeen napsahtanut kohdalleen ja hän jo luki ikätasonsa mukaan. Saimme opettajalta kuukauden aikaa vahvistaa pojan kirjoitustaitoa ja teimme kovasti töitä. Poika teki kotona ylimääräisiä kirjoitusharjoituksia koneella ja käsin. Hän kirjoitti päiväkirjaa, kauppalistoja ja kirjeitä. Ja minä koitin keksiä mitä mielekkäämpiä tapoja oppia liian haastavalta tuntuvaa asiaa. Ja jotenkin se vaan loksahti paikalleen, vaikka vaatikin pal

Kuinka moni meistä teininä päätti, että en tee mitään niin kuin omat vanhempani? Kuinka monet meistä häpesivät omia vanhempiaan ja heidän tapojaan? Eihän omat vanhemmat osanneet tehdä mitään oikein tai edes ymmärtäneet mistään mitään? Itsekin kuulun tähän joukkoon. Ja vaikka joitakin asioita olen tietoisesti halunnut tehdä toisin kuin omat vanhempani, huomaan usein sanovani/toimivani äitini tavoin. Olen elänyt hyvän lapsuuden, vaikka vanhempani olivatkin kiireisiä yrittäjiä, joiden aika meni pitkälti töissä. Itse taas olen tietoisesti tehnyt valinnan siitä, että olen laittanut lapset etusijalle ennen työtä, vaikka se taloudellisesti ei ole ollut kannattavaa. En silti koe, että olisin lapsena jäänyt yksin tai vaille huomiota, mutta siltikin haluan tässä asiassa toimia toisin. Juttelin jonkin aikaa sitten ystäväni kanssa, joka kertoi järjestävänsä kotinsa kaapit samalla tavalla kuin ne lapsuuden kodissa ovat aina olleet. Näihin tapoihin voin myös samaistua itse ja koen, että jois

Ilmoitit tulostasi yllätten. Synnyit hätäsektiolla aamuyöllä ja nukutuksen takia en päässyt näkemään sinua heti. Olit kuitenkin kaikista vaikeuksista huolimatta sitkeä taistelija. Sitä olet edelleen!  Muistan kun pääsin muutaman tunnin päästä sinua katsomaan ja isäsi varoitti minua pelästymästä. Säikähtäneenä kysyin miksi, johon hän vastasi sinulla olevan pitkä, paksu musta tukka. Isäsi oli jo epäillyt sinun vaihtuneen synnytyksessä. Ja olihan se tukka melkoinen, olit oikea peikkopoika. Synnyit perheeseemme kolmantena lapsena, joka ei varmasti ole helppo paikka. Olit vauvana rauhallinen ja viihdyit sitterissä pitkiä aikoja ilman viihdyttämistä, ja en minä kyllä viihdyttämään olisi ehtinytkään isompien sisarusten pitäessä kiireisenä.  Kasvaessani olet edelleen rauhallinen, mutta olet myös voimakastahtoinen ja otit heti oman paikkasi perheessä. Et ole jäänyt isompien sisarusten varjoon vaan puskenut eteenpäin. Tämä lyhyt elämäsi ei ole ollut aina helppo ja niitä vastoinkäymisiä on ti

Kun perustin tätä blogia, en halunnut määritellä tätä mihinkään muottiin kuuluvaksi. Toisaalta en myöskään ajatellut käyttää tätä mitenkään poliittisena kanavana, enhän ole edes poliittisesti mitenkään aktiivinen. Kuitenkin nyt tuntuu, että on pakko ottaa esille yhteiskunnassa esillä oleva asia, joka myös itseäni läheisesti koskettaa, nimittäin uusi varhaiskasvatuslaki ehdotus ja erityisesti sosionomien asema siinä. Ja mikäpä parempi ajankohta tähän poliittiseen kannanottoon, kuin vappu, meidän kaikkien yhteinen työläisten juhla. Luin aiheesta iltalehden kirjoituksen, jossa eräs isä kovasanaisesti kritisoi päiväkotihenkilökunnan ulosmarssia. Hänen kirjoituksessaan sanottiin, ettei työntekijöillä ollut siihen aihetta, sillä sosionomit eivät kuulu päiväkotimaailmaan. Hän kärjisti sillä, että sosionomit ovat vastuuttomia, eivätkä koulutustaustansa takia osaa hoitaa lapsia kuten muut. Ja omaan korvaani särähti pahiten kommentti, jossa sosionomien väitettiin seisovan pihalla puhumassa kes

Äitienpäivän lähestyessä halusin pohtia sitä asiaa, millainen äiti olen ja millainen olisin halunnut olla. Meillä jokaisella on varmaan mielikuvia siitä miten missäkin tilanteessa toimimme. Nuorina päätämme, että emme halua toimia kuten omat vanhempamme ja haluamme toimia tietyllä tavalla. Melko usein tämä haave/mielikuva ei kuitenkaan kohtaa saapuvan todellisuuden kanssa.  Näin myös minulla. Haaveilin jo melko nuorena äitiydestä ja tiesin aina, että jonakin päivänä minulla on omia lapsia. En kuitenkaan kokenut mitään valtavaa vauvakuumetta, mutta elämässäni tuli tilanne, jolloin perheen perustaminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Ennen esikoisen syntymää haaveilin äitiydestä ja sen ihanuudesta. Siitä kuinka kävisimme lasten kanssa joka paikassa, ulkoilisimme, retkeilisimme ja viettäisimme leppoisaa perheaikaa. Haaveilin olevani rento äiti, joka leikkii ja touhuaa paljon lastensa kanssa ja joka jaksaa hoitaa kodin loistavasti. Ja jolla on pitkä pinna ja joka ei koskaan tarvits

Ajattelin näin syntymäpäiväni kunniaksi kokeilla jotakin uutta haastetta ja kirjoittaa jokaista vuottani kohden, jonkun muiston elämäni varrelta ja kyseiseltä ikävuodelta. Kyseiseen postaukseen sain idean "meriannen mielessä- blogista". 1985 minä synnyin ja .. 1  -86 Aloitin hoidossa kummitädilläni (pakko kuitenkin myöntää, etten muista tästä iästä mitään..) 2 -87 Aloitin uudessa hoitopaikassa ihan kotini naapurissa, jossa olinkin muutaman vuoden. 3 -88 Ensimmäinen ulkomaanmatka Etelään 4 -89 Muutto syntymäkodistani toiseen 5 -90 Pikkuveljen syntymä sekä muutto uuteen kotiin, jossa elinkin siihen asti kunnes lähdin omilleni 6 -91 Esikoulu ja siellä opitut jutut sekä lukemaan oppiminen 7 -92 Koulun alkaminen ja se jännitys sekä uudet kaverit 8 -93 Ensimmäinen partioretki ilman vanhempia, vähänkö jännitti! 9.-94 Meillä vaihtui opettaja, joka olikin vain vuoden luokassamme. Muistan luokkaretkn Joensuuhun. 10-95 Taas uusi opettaja ja mukavia partiomuistoja

Olen huono äiti, kun menen töihin hoitamaan toisten lapsia. Olen huono äiti, jos koko ajan vahdin lasteni tekemisiä kotona enkä pysty osallistumaan lasteni kuluihin tarpeeksi siis töihin. Olen huono äiti, kun otan vapaa-aikaa lapsistani omien harrastusten parissa, mutta olen myös huono äiti, jos olen koko ajan kotona. Olen huono äiti, koska huudan lapsilleni. Tosin olen huono äiti, koska en osaa pitää kaikista rajoista kiinni. Olen huono äiti, kun annan valmisruokaa lapsilleni välillä ja sallin herkkujen syöntiä joskus liikaakin. Ja näitähän riittää.. Meillä äideillä on tapana kantaa syyllisyyttä kaikesta, siis ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuinka usein tunnen syyllisyyttä siitä, että olen väärässä paikassa väärään aikaan tai ettei minulla ole riittävästi aikaa lapsilleni, vaikka olen lähinnä vain kotona lasten kanssa. Tunnen syyllisyyttä siitäkin, että otan aikaa omiin harrastuksiin ja joskus se tarkoittaa sitä, että lastenmenoistakin on joustettava. Vaikka kyllä t

Kirjoitin otsikon lauseen jonkin aikaa sitten, kun ystäväni elämänmuutoksen hetkellä oli näin kirjoittanut..Minusta se kuulosti hyvältä ja ajattelin, että sille voisi joskus olla käyttöä..en silloin tiennyt, miten nopeasti voin itsekin kirjoittaa näin.. Blogihiljaisuudelle on ollut syynä se, että perheemme elämä on joiltakin osin muuttunut ja uuteen arkeen opettelu on vienyt voimavaroja ja aikaa. Vaikka kyse ei ole suuresta muutoksesta, niin tässä suuressa palapelissä se vain on vienyt aikaa. Eli siis olen käynyt monen vuoden kotiäitiyden jälkeen tekemässä muutamia lyhyitä sijaisuuksia ja vieläpä oman alan töissä. Olen nyt ollut 2 päivää viikossa töissä muutamalla viikolla, mutta sekin on äkkiseltään vaatinut asioiden uudelleen organisointia. Mitä muutoksia sitten on tehty ja mihin töissäkäymiseni on vaikuttanut: - Lapset ovat joutuneet tulemaan tyhjään kotiin koulusta ja ottamaan vastuuta omista läksyistään sekä kotona olosta. Isommat lapset ovat ottaneet vastuuta myös ekaluok

"Hetken jo pelkäsin, ettei lapseni herää ollenkaan. Hän ei reagoinut puhutteluun ollenkaan, katsoi vain tyhjällä katseella eteenpäin. Sekunnit tuntuivat minuuteilta tai jopa tunneilta. Paniikki vyöryi ylleni. Lopulta lapseni kääntyi ja kysyi väsyneenä "Mitä"? Vasta myöhemmin sain lukea papereista kohtauksen olleen noin 20 sekunttia, miten se aika tuntuikaan niin pitkältä" (Kokemukseni vuoden takaa) Vuosi sitten olimme Einarin kanssa aivosähkökäyrä tutkimuksissa, jotka osoittivat heti pahimman pelkoni todeksi, lapsellani todettiin epilepsia. Olemme kuitenkin olleet niin onnekkaita, ettei epilepsiaan ole liittynyt kouristuskohtauksia, vaan poissaolokohtauksia. Sillon aloitimme pelottavan ja hurjan matkan, jota voin nyt vuosi myöhemmin jo helpottavammalla mielellä katsoa sekä luoda uskoa parempaan huomiseen. Alkuun kohtauksia oli paljon ja jokainen tieto sairaudesta lisäsi tuskaa. Lääketasapainon löytyminen kesti puoli vuotta ja lääkkeet aiheuttivat ikäviä sivuv

Nyt se vihdoin koittaa, kauan odotettu ja kauhulla pelätty, Hiihtoloma!! Lapset ovat kyllä ihan lomansa tarpeessa, sillä tämä pimeä talviaika ja koulun tuomat paineet ovat uuvuttaneet lapset ja oppiminen meinaa olla yhtä tuskaa. Lapsille loma on aina odotettu asia ja siihen lasketaan päiviä. Voi sitä innostusta, kun tänään saa heittää repun nurkkaan reiluksi viikoksi, mutta miksi sama innostus ei ole itselläni? Lomaan liittyy aina paljon odotuksia. Ja ei niitä odotuksia kukaan muu luo kuin minä itse. Itse luon odotuksia sille, mitä lomalla PITÄÄ tehdä ja mitä kokemuksia HALUAN lapsilleni tarjota. Usein lomaa odottaa salaa itsekin ja haaveilee asioista, joita on kerrankin aikaa tehdä: Hiihdetään, lasketellaan, pelataan lautapelejä, vietetään laatuaikaa perheenä, parisuhdeaikaa ja omaa aikaa ja ja ja... Mitä sitten on todellisuus (tämän voin jo vuosien kokemuksella kertoa, vaikka tosin voihan tämä loma yllättää) se on hyvinkin usein kaukana täydellisestä haavelomasta. Meillä loma

Tätä aihetta olen pyöritellyt päässäni jo jonkin aikaa ja miettinyt, miten sen auki kirjoittaisin. Ilmiö, joka varsinkin nyt jo kouluikäisen tyttölapsen äitinä pelottaa, on ulkonäköpaineet, joita ympäristö luo meille kaikille. Lapsemme, kuten itsekin aikoinaan ja jopa vieläkin, haluavat kuulua porukkaan, olla "suosittuja" ja tulla hyväksytyksi toisten silmissä hinnalla millä hyvänsä. Meillä tämä ilmiö on pikkuhiljaa alkanut tyttäreni kohdalla tulla ajankohtaiseksi. Kolmannen luokan myötä on alkanut tulla enemmän paineita ulkonäköön liittyen: vaatteiden pitäisi olla tietynlaisia ja meikatakin pitäisi.. Siis MEIKATA kolmannella luokalla, mutta kun muutkin... Me vanhemmat näemme täydellisen tyttären, jonka tehtävä olisi leikkiä huolettomasti eikä kantaa paineita meikkaamisesta sekä ulkonäöstään. Huolestuttavinta oli, kun lapseni kerran oli huolissaan siitä, ettei pääse mukaan leikkeihin jos ei meikkaa. Mihin tämä maailma on menossa, että lapsiemme täytyy aikuistua niin aika

Muistatteko, kun lapsena oli niitä ystäväkirjoja, jotka kulkivat luokassa ympäriinsä. Joita täytettiin jopa tunneilla opettajan hermostumiseen asti. Omalla tyttärelläkin on tälläinen kirja, mutta se ei enää näytä olevan in. Päätin nyt ystävänpäiväviikon kunniaksi täyttää teille nähtäville silloisen ystäväkirja sivun sekä nyt päivitetyn: VUONNA -93 ja 94 Kotikaupunki: Juankoski Tähtimerkki: Härkä Ikä: 8 ja 9 Hiusten väri: Vaalea Silmien väri: Sininen Sisarukset: Veli Harrastukset: Partio,tanssi,pianon soitto Mukavin urheilulaji: Sähly, uinti Paras lukemani kirja: Kultainen Salama Eläin josta pidän: Koira, kissa ja hevonen Paras näkemäni elokuva: Kaunotar ja Hirviö, Beethoven Paras kuulemani levy: Linnunpoika?, Taikapeili Lempiruoka: Kala, pitsa Mukavin kouluaine: Käsityö Paras tv-ohjelma: Metsolat, Blondi tuli taloon Inhoan: Käärmeitä Pidän: kavereista, perheestä Lempiväri: Lila, musta, valkea Lempikukka: Orvokki Toiveammatti: Opettaja Toivon kovasti, että: S

Mä voin tulla sun luokse, Kun tarviin yösijaa ku päivät ohi juoksee enkä niistä kiinni saa sun sohval on lämmin, ku ulkona ukkostaa ku mun pyykit on pitkin ja en haluu himaan sanot pääasia et oli kivaa vaik viikonloppuna kämmin, se sua vaan huvittaa kun mä oon juonu liikaa eikä ole enää hauskaa kaadat vettä mun lasiini sanot että se on viinii ku elämä on vähän rankkaa viet mut jäätelölle rantaan kun putoon asfalttiin ni sä oot mun trampoliini sä voit lähtee mun luota ja muuttaa Meksikoon jos ne ei pidä susta huolta mä luurin päässä oon ja tuun kentälle vastaan, jos haluut kotiin kun mä oon juonu liikaa eikä ole enää hauskaa kaadat vettä mun lasiini sanot että se on viinii ku elämä on vähän rankkaa viet mut jäätelölle rantaan kun putoon asfalttiin ni sä oot mun trampoliini ku kaikki ympärillä muuttuu, enkä tiedä mitä kuuluu saat jutuistani kiinni sä oot mun trampoliini saat mut tunteen itseni hyväksi, kun luulen että oon kauhee vilkutan sulle; moikka, en hyvästi, kun nyt mee