Jokainen loppu on uuden alku

Kirjoitin otsikon lauseen jonkin aikaa sitten, kun ystäväni elämänmuutoksen hetkellä oli näin kirjoittanut..Minusta se kuulosti hyvältä ja ajattelin, että sille voisi joskus olla käyttöä..en silloin tiennyt, miten nopeasti voin itsekin kirjoittaa näin..

Blogihiljaisuudelle on ollut syynä se, että perheemme elämä on joiltakin osin muuttunut ja uuteen arkeen opettelu on vienyt voimavaroja ja aikaa. Vaikka kyse ei ole suuresta muutoksesta, niin tässä suuressa palapelissä se vain on vienyt aikaa. Eli siis olen käynyt monen vuoden kotiäitiyden jälkeen tekemässä muutamia lyhyitä sijaisuuksia ja vieläpä oman alan töissä. Olen nyt ollut 2 päivää viikossa töissä muutamalla viikolla, mutta sekin on äkkiseltään vaatinut asioiden uudelleen organisointia.

Mitä muutoksia sitten on tehty ja mihin töissäkäymiseni on vaikuttanut:

- Lapset ovat joutuneet tulemaan tyhjään kotiin koulusta ja ottamaan vastuuta omista läksyistään sekä kotona olosta. Isommat lapset ovat ottaneet vastuuta myös ekaluokkalaisen pärjäämisestä sekä hänen kotitehtävistään. Tämä kaikki on kuitenkin kaikista omista peloistani huolimatta onnistunut hyvin. Läksyt on tehty ja annetut tehtävät hoidettu.

- Iltojen harrastusralli on tuonut ruokahuoltoon muutoksia. Koska iltaruoka pitää meillä harrastusten aikataulujen takia olla melko aikaisin, olen joutunut oganisoimaan sen teon jo edelliselle päivälle. Lapset ovat ottaneet vastuuta siitä, että ovat itse lämmittäneet ja syöneet ruuan ennen harrastuksiin lähtöä. Tämäkin on onnistunut melkoisen hyvin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta..( Kerran edellisenä päivänä valmistamani keitto oli lasten toimesta poltettu pohjaan..)

- Mieheni on joutunut ottamaan enemmän vastuuta lasten hoitoon/kouluun kuljetuksista sekä lyhentämään oma työpäiväänsä tarvittaessa. Tämä on tuonut tasa-arvoisempaa asetelmaa meidän välille, sillä en ole enää koko aikaa se, joka vastaa kaikesta.

- Olen joutunut löysäämään omaa "teen kaiken itse"-asetelmaani ja ottamaan apua vastaan myös muilta sekä luottamaan että myös muut (lähinnä mieheni) osaa tehdä asiat yhtä hyvin, vaikkakin omalla tavallaan.

No, miltä tämä kaikki sitten minusta tuntuu? Se tuntuu jännittävältä, välillä jopa stressaavalta, mutta myös ihan mukavalta vaihtelulta. Tuntuu, että pitkän työpäivänkin jälkeen olen kuitenkin paremmalla tuulella seka jaksan paremmin kotiaskareita ja keskittyä omien lapsien asioihin..ja kun töitä ei ole jokaisena päivänä, ne vapaiksi jäävät päivät tuntuvat paljon mukavammilta. Tiedän, ettei omat voimavarani vielä riitä täyteen työviikkoon, mutta toivottavasti nämä lyhyet työviikot jatkuisivat ja samalla pääsemme harjoittelemaan koko perhe sitä ajatusta, että äiti joku päivä palaisi kokonaan työelämään. Ja mikä parasta olen saanut itsevarmuutta siitä, että minä onnistun yhdistämään työn ja perheen!