Arjen vuoristossa

Lueskelen jonkin verran blogeja ja löysin "Meriannen Mielessä"-blogista tälläisen kysymyslistan ja luvan kopioida tämän omaan blogiin..Joten kokeillaan.. Vuoden onnistuminen? Uskalsin aloittaa blogin kirjoittamisen ja olenkin kirjoittanut säännöllisen epäsäännöllisesti. Taannoin saatu hyvä palaute lämmitti kovasti ja tajusin, etten tässäkään ole täysin epäonnistunut.. Vuoden epäonnistuminen? Repsahtaminen elämäntaparemontissa ja sitä kautta koettu takapakki, joka harmittaa näin jälkeen päin kovasti Teinkö mitään, mitä koskaan aiemmin en ole tehnyt? Aloitin kirjoittamaan julkisesti tunteistani ja leivoin riisipiirakoita itse Tutustuinko uusiin ihmisiin, sainko uusia ystäviä? Olen tavannut vuoden aikana lasten kautta uusia tuttavuuksia ja oman sählyn kautta tutustunut mahtavaan porukkaan naisia. Aloitinko mitään uutta harrastusta tänä vuonna? En aloittanut, vaikka kovasti kuntosalille menoa jo suunniteltiinkin ystäväni kanssa..Jatkoin kuitenkin vuosi sitten aloittam

Näin vuoden loppuun haluan koota lyhyesti, mitä vuosi 2017 minulle toi.. Vuosi 2017 oli minulle erittäin raskas. Onni on, että emme tiedä etukäteen mitä uusi vuosi tuo tullessaan... Vuosi 2017 toi mukanaan: - Oman lapsen sairastumisen - Uusia diagnooseja - Tuskaa ja itkua yön pimeinä tunteina - Monia elämän muutoksia - Lasten vaikeuksia koulussa  - Oman jaksamisen ja terveyden horjumista. MUTTA vuoteen 2017 mahtui myös muutakin..Siihen mahtui hyviä hetkiä ja onnistumisen kokemuksia: - Lasten onnistumisia koulussa - Unelmien täyttymisiä (mm. Eemelin pääseminen Selänteen kiekkoleirille) - Naurua ja mukavia hetkiä - Onnistunut päivähoidon aloittaminen pienimällä - Lukuisia ihania hetkiä ystävien kanssa - Hauskoja reissuja perheen kanssa Mutta koska USKON edelleen parempaan huomiseen, uskon ja toivon vuoden 2018 tuovan meidän perheelle helpomman ja onnistuneemmän vuoden. Eihän joka vuosi kuitenkaan voi olla toistaan raskaampi. Hyvää ja unelmien täyttyvää Uuutta Vuotta kai

Aina uuden vuoden aloitettua ihmiset tekevät lupauksia uudesta paremmasta ja terveellisemmästä elämästä. Näin myös minä olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Nämä lupaukset vain häipyvät unholaan yhtä nopeasti kuin ne on tehtykin. Itse havahduin 1,5 vuotta sitten siihen, että olin unohtanut itseni kokonaan. En enää tiennyt kuka olen ja en välittänyt, miten elän tain voin, henkisesti ja fyysisesti. Olin elänyt lähes 10-vuotta vain lapsilleni ja heitä varten sekä samalla unohtanut itseni kokonaan. Silloin  tilanne oli jo aika hurja: Väsymys ja uupumus oli iskenyt täysillä vasten kasvoja, fyysinen kunto oli melko huono, ruokailut täysin hunningolla ja painoa oli kertynyt valtavasti 10 vuoden aikana. Vasta ystäväni huoli hullusta 500kcal pussikeittodietistäni aloitti minun elämäntapamuutoksen. Olen laihduttanut ja jojotellut elämässäni kymmeniä kertoja onnistumatta. Mutta 1.5 vuotta sitten aloitin jotakin ihan muuta. Avuksi sain ihanan ammattilaisen, jonka kanssa olemme pienin askelin m

Päätimme tänä vuonna aloittaa uuden perinteen ja jokainen sai pari viikkoa aikaa miettiä 2-3 lupausta uudelle vuodelle. Ne koottiin nimettömänä purkkiin ja avattiin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Ne luettiin yksitellen ja arvailtiin, kuka mitäkin on luvannut..Tämän jälkeen se säilöttiin talteen, josta jokainen pääsee vuoden varrella tarkistamaan omat lupauksensa.. Kokosin muutamia lupauksia näin nimettömänä teillekin luettavaksi: - Lupaan olla kiltisti koko ajan (Aika kova lupaus näin äidin mielestä..) - Lupaan jättää vaipat pois kokonaan -Lupaan käydä kokeilemassa luistelua -Opettelen pyöräilemaan - Vähennän kiroilua (Otimme uudestaan kiroilupurkin taas käyttöön!) - 2x teen aamuhommat reippaasti (Tästä voi jo päätellä, että meillä amut ovat todella hankalia ja tästä olenkin ajatellut kirjoittaa oman postauksen myöhemmin) - Lupaan antaa enemmän aikaa lapsille - Kiukuttelen vähemmän - Syön vähemmän karkkia - Siivoan huoneeni ja sänkyni myös... Näistä voi vaan arvailla

Tänään oli SE päivä..Eli todistustenjako. Isoin erityiseni kuuluu siihen ryhmään, joka kerkesi jo kolmannella saada numerotodistuksen ja sitten se uuden opetussuunnitelman mukaan neljännellä vietiin pois. Ja nyt saas numerot tulivat takaisin. Poikani kuuluu myös siihen ryhmään, jolle numerot konkretisoivat oppimisen ja jonka motivaatio laski kuin lehmän häntä numerotodistusten poistuessa. Sen huomasi opiskelu motivaatiosta ja tämän päivän numeroista. Miksi opiskella, kun ei niistä tule edes numeroita.. Silti tämä todistuksen saanti on monelle lapselle ja varsinkin erityislapselle sekä heidän vanhemmilleen kova paikka. Vaikka lapsi yrittäisi kovastikin, ei numerot vastaa välttämättä hänen todellisia taitojaan. Meillä huomaa selvästi, kuinka paljon tuo pojan käytös, vilkkaus ja ADHD vaikuttaa numeroihin, muihinkin kuin käytökseen. Itse äitinä sen kyllä huomaa tuota todistusta katsoessa, että joidenkin aineiden kohdalla poika on selvästi alisuoriutunut... Miltä se sitten tuntuu, kun y

Joulu tulla huristaa nopeasti ja miten musta tuntuu, että kotona on valloillaan täysi kaaos, stressi ja pahamieli.. Muistatko kun lapsena jännitti joulupukki tulo ja se onkohan sitä oltu kilttejä..Miten minusta tuntuu ettei tänä päivänä sama tonttujen kurkkiminen ikkunoista enää merkitse mitään..Ei ainakaan meidän lapsille..Mitä lähemmäs joulu saapuu, sitä enemmän meidän lapset kiukuttelee ja tappelee..Se riitely ja toisen ärsyttäminen alkaa aamupalapöydässä ja päättyy vasta lasten nukahdettua. Ja nyt alkaa omat hermot olla jo ihan riekaleina..Sitten tulee huudettua lapsille ja tiuskittua kiukuspäissään ja tadaa joulufiilis on valmis, ainakin jouluvitutus! Toinen asia on joulu stressi..Milloinkahan sitä oppis olemaan stressaamatta joulusta, siivotusta kodista jne.. Joka vuosi päätän, että tänä vuonna en stressaa ja koti saa olla sen näköinen kuin on, mutta... TänäKIN vuonna huomasin puunaavani kotia ja ärsyynnyn, kun lapset sotkevat perässä. Leipominen ja ruuanlaitto ovat asioita,

Lupasin enemmän ehkä itselleni palata kirjoittamaan aiheesta, joka on minulle erittäin raskas. Meillä jokaisella on omat kipeät kohtamme ja omat syyllisyyden taakkamme ja tämä on se minulle. Päätin että on aika kirjoittaa sitä auki, vaikka saa nähdä saanko sitä koskaan julkaistua.. Kerroin jo aikaisemmin, että meidän 9-vuotias tytär sai hiljattain diagnoosia tarkkaamattomuuspulmista. Se ei ollut mikään yllätys, sillä hän on ollut aika erittäin levoton ja liikkeessä koko ajan. Ja vaikka tieto, ettei kaikki ole vain epäonnistuneen kasvatuksen tulosta, helpotti niin lisäsi se myös syyllisyyttä. Miksi en vaatinut tutkimuksia aikaisemmin, vaikka sisimmissäni tiesin koko ajan, ettei kaikki ole hyvin? Jo pienenä Emilia oli hyvin levoton. Hän on ainut meidän lapsista, joka ei ole koskaan oikein leikkinyt millään leluilla. Hänen leikkinsä oli aina hyvin aktiivisia roolileikkejä, esityksiä ja esillä oloa. Hän jaksoi vain hetken leikkiä ja vaihtoi leikkiä koko ajan. Toisaalta hän oli myös ilo

Tasan 11-vuotta sitten sinä teit minusta äidin. Kun synnyit klo 3 oli itsenäsyyspäivän juhlat vielä käynnissä jossain, mutta meille oli vain se hetki. Sinulle tuttuun tapaan, halusit järjestää vanhemmillesi sydämen tykytystä jo heti synnyttyäsi. Synnytyksen lopussa huomattiin sykkeen laskua ja synnytystä alettiin nopeuttaa. Kun synnyit oli täysi hiljaisuus, jota säikähdin kovasti. Juuri kun olin kysynyt, miksi et itke, aloit itkeä hentoa pientä itkua. Tarvitsit alkuun vähän lisähappea, mutta pian saimme sinut jo viereemme. Muistan sen, että osastolla nuut vauvat itkivät kovaa huutaen, mutta sinä vain ihan pienesti. Sen jälkeen ääntä sinuunkin on löytynyt paljon. Kun synnyit olin vasta 21-vuotias. Toisaalta vielä aivan osaamaton ja kokematon elämän suhteen. Minä olen kasvattanut sinua, mutta sitäkin enemmän sinä olet kasvattanut ja muuttanut minua. Srn lisäksi, että sinä tein minusta äidin, teit sinä minusta muutamaa vuotta myöhemmin myös erityislapsennäidin, leijonaemon joka taistele

Sanotaan salama ei iske kahdesti samaan paikkaan eikä lottovoitto osu kohdalle useasti, mutta erityisyys näköjään tulee. Olen nyt pari päivää sulatellut meidän vanhimman tyttären koulupsykologin tuloksia ja siihen liittyvää palaveria ja nyt voisin koittaa purkaa tuntojani ulos. Tosiaan meidän vanhempi tytär kävi nyt syksyn aikana koulupsykologin tutkimuksissa levottomuuden takia. Koulussa on ollut koko ajan ongelmana istua omalla paikalla, olla häiritsemättä toisia ja tehdä tehtävät loppuun. Samaa keskittymisongelmaa on ollut havaittavissa myös kotona jo pienestä lähtien. Ja ei siis ollut enää yllätys, että tutkimukset osoittivat samaa. Emilia suoriutui kaikista muista osioista ikätasonsa mukaan (eli mitään oppimiseen liittyvää ongelmaa ei ole), mutta impulssien vastustamisessa on vaikeuksia. Hänen on vaikea vastustaa ympärillä olevia ärsykkeitä ja oman pään sisällä olevia ärsykkeitä, joiden takia hänen käytöksensä on levotonta ja toiminta katkeilee jatkuvasti. Saimme siis perheeseen

Nyt kun olemme päässeet syyslomaan voi päivittää lasten koulu/päiväkoti kuulumisia... Aloitetaan Einarista, sillä hänen kuulumisiaan olenkin paljon muutenkin kirjoitellut. Einari on edelleen iloinen ja innokas koululainen ja sitä intoa ei ole edes päänsäryt saaneet lannistettua ja hyvä niin. Tosin kyllä oppiminen on ollut melko heikkoa, kun poissaoloja on kertynyt niin paljon. Nyt loman jälkeen onkin tarkoitus miettiä opettajan kanssa asiaa, olisiko erityisopetusta nyt hyvä hetki saada. Varsinkin lukeminen ja kirjainten/numeroiden tekeminen on erittäin haastavaa. Einarin koulupalaveri ei vielä ole ollut, joten tarkkaa kuvaa hänen koulunkäynnistään en ole saanut. Tästä siis lisää myöhemmin.. Emilian koulu on lähtenyt yhtä vauhdikkaasti ja itsenäisesti kuin aikaisemminkin. Opettajalta kyselin kuulumisia ja selvisi, että keskittymispuolen ongelmat jatkuu edelleen. Tästä syystä olenkin tyytyväinen, että tähän liittyen Emilia onkin käynyt tutkimuksissa ja ne ovat nyt loppusuoralla. Itse

Huh, nyt on syysloma ohi ja Haikeus siitä... Loma on asia joka herättää minussa hyviä ja huonoja tunteita. Olen huomannut, että lomaan asettaa paljon tavoitteita ja odotuksia ja kun ne eivät täytykään valtaa pettymys. Odotukset eivät välttämättä ole suuria, vaan ihan pieniä ja arkisia. Mutta olen huomannut, että lomani eivät myöskään onnistu siten, etten suunnittelisi MITÄÄN. Joskus lähdimme tällä asenteella ja lopulta emme oikein saaneet mitään aikaan ja jälkeenpäin se harmitti vieläkin enemmän. Tässä pitäisikin löytää se kultainen keskitie, joka toisi mukavan stressittömän loman. Mitä odotuksia sitten loin tälle syyslomalle. Päätimme ettemme lähde tuttuun tapaan viikoksi reissuun vaan lomailemme kotona ja käyden parin yön reissun Etelä- Suomessa. Mutta niihin odotuksiin: - Voisimme viettää leppoisaa aikaa yhdessä koko perhe = Vietimme, mutta ei se niin leppoisaa ollut kuin omissa ajatuksissa. Lapset olivat koko ajan toistensa kimpussa jne.. - Tekisimme päiväreissuja, joita emm

Tänään kävin apteekissa hakemassa uuden toivon, toivon siihen että Einarin päänsäryt alkaa helpotttamaan... Eilen soitti lääkäri ja kuten ehdin jo monille etukäteen hehkuttaa, niin magneettikuvissa ei ollut näkyvissä mitään poikkeavaa (Tämä oli minulle itselleni se tärkein tieto!!) ja silmälääkärikäynnillä selvisi, ettei päänsäryt johdu myöskään laseista tai näköpuolelta. Eilen sitten Einarille lisättiin jo ennestään melko kattavaan dignoosilistaan mirgreeni. Ja tänään viimein pääsemme aloittamaan estolääke kokeilun. Kaikki toivo siis siihen, sillä Einarin vointi on taas ollut aika huono ja jopa oksentamista on esiintynyt parina päivänä. Sovimme myös opettajan ja terkkarin kanssa moniammatillisesta palaverista (Hitto mikä sana) loman jälkeen, jossa koitamme yhdssä miettiä syitä migreenin ilmenemiseen juuri koulupäivänä sekä miten sitä voisi ehkäistä. Toivo onkin se ainut mitä minulla on ja mihin minun on pakko luottaa, että jaksan kantaa näitä arjen haasteita eteenpäin. Kun Einari

"Puhallus ja suukko   Irina Joskus vaan täytyy joustaa ei taittua vaan taipua vahingoista jotakin opikseen ottaa ja ryhtinsä koettaa taas suoristaa huolet vuoriksi voi kasaantua ja tiedän niiden alla vahvakin voi musertua puhallus ja suukko auttoi joskus aiemmin väistyisikö vuoret jos puhallankin kovemmin huomiseen luottaisinkin huomiseen luottaisinkin mä en taida olla vahvin huomaisin kai jos oisin monen harteilla on niin kovin raskas lasti ei en omaani niihin pois vaihtaisi tiedän kyllä huolet vuoriksi voi kasaantua ja joskus niiden alla vahvakin voi musertua puhallus ja suukko auttoi joskus aiemmin väistyisikö vuoret jos puhallankin kovemmin huomiseen luottaisinkin" Viime aikoina meidän elämään on mahtunut huolta ja murhetta ihan riittämiin. On joutunut elämään pelon ja epävarmuuden kanssa ja elämme siinä edelleen. Einarin kohtausten alettua viime keväänä, ensimmäinen asia mikä päähäni nousi oli, kasvain. Puhuin huolesta neurologille, joka piti asiaa epätodenn

Mistä tietää, että on väsynyt..Siitä kun koti on kaaoksen vallassa, muttet saa tehtyä mitään. Siitä kun menet  nukkumaan illalla jo klo 20 ja heraat 10 tunnin yöunien jälkeen yhtä väsyneenä. Siitä kun jaksat vain kaiken pakollisen ja kaikki tuntuu vaikealta aloittaa. Mutta miksi olen näin väsynyt? Minäpä kerron.. Meillä on hallinnut koko perhettä ja elämäämme vieras nimeltä päänsärky. Einarin päänsäryt ovat muuttuneet joka koulupäivänä esiintyviksi ja niin koviksi, ettei lapsi ole voinut olla koulussa paria tuntia kauempaa yhtenäkään päivänä. Tämä tekee taas sen, että minä olen koko ajan hälytystilassa valmiina hakemaan, kun soitto tulee.  Välillä tuntuu, etten edes kauppaan uskalla, kun  jännittää pitääkö kesken lähteä pois. Päivät Einari sitten nukkuu ja päänsäryn helpottuessa alkaa meillä kotikoulu. Ja voin sanoa, että minusta ei ikinä tule opettajaa, ainakaan omille lapsilleni. Siihen minun hermot ovat aivan liian lyhyet. Viime viikolla sitten sain tarpeekseni lapsen kärsimykse

Olemme eläneet nyt puoli vuotta Einarin sairauden kanssa ja puoli vuotta sitten aloitimme siihen lääkityksen. Välillä tuntuu, että koko tämän ajan lääke on tavallaan hallinnut paljon meidän elämää. Alkuun nostimme lääkettä asteittain monen kuukauden ajan, sillä lääke ei tuonut odotettua apua kohtauksiin. Jatkuvasti piti muistaa, missä mennään ja milloin lääkettä pitäisi nostaa ja minkä verran. Myös lääkityksen säännöllisyydestä johtuen olemme koittaneet olla hyvin tarkkoja sen ottamisen suhteen.Alkuun lääkäri ohjeistikin olemaan erittäin tarkka, että lääke annetaan aina samaan aikaan. Tämäkin rajoitti paljon meidän elämää ja kyläilyjä, varsinkin jos lääke ei ollut mukana. Toki me edelleen otamme lääkkeen tunnin tarkkuudella ja se vaatii säännöllistä päivärytmiä, sillä Einari ottaa lääkkeen aamu- ja iltapalan yhteydessä. Kun saimme lääkkeen sille tasolle, että kohtaukset saatiin kuriin, elämää hallitsi lapsen pahoinvointi. Itse uskon pahoinvoinnin, huonon ruokahalun sekä päänsärkyje

Olen hetken pitänyt blogin osalta hiljaisuutta ja tämä johtuu siitä, että olen ollut liian väsynyt sanomaan mitään. Ei ole ollut mitään sanottavaa tai kaikki mitä haluaisi ulos päästää olisi epätoivoinen huuto. Viime viikko oli erittäin raskas Einarin voinnin suhteen. Viikko alkoi sillä, että maanantaina hain jo pojan ensimmäisen kerran kotiin kovan päänsäryn takia. Poika oli niin kipeä kun hänet hain, että hän sanoi: "Koskee niin kovaa, että pelkäsin putoavani sängyltä." Se tuntuu näin äidistä todella pahalta ja sattuu sydämeen. Keskiviikkona oli poika ehtinyt olla koulussa vain puoli tuntia, kun terkkari soitti pojan päänsärystä. Poika sai lääkkeen ja jäi kouluun, mutta kun hain hänet koulusta, oli hän juuri oksentanut. Eipä taaskaan auttanut kun kotiin lepäämään. Päänsärkyä oli myös torstaina ja koko viikon lapsi oli taas niin väsynyt, ettei muuta kuin nukkunut iltapäivät. Viikonloppuna päänsärkyjä ei onneksi ollut. Miltä tämä sitten tuntuu? Ihan helvetin pahalta ja ep

Haluan tänään onnitella sinua 3-vuotais pienokaiseni. Se on jännää, kuinka toisten lasten kohdalla olen jopa toivonut, että he kasvaisivat nopeasti isoiksi, mutta sinun kohdalla haluaisin kynsin hampain pitää kiinni siitä ettet kasvaisi isoksi. Olet minulle edelleen se pieni vauva, joka mahani päällä iltaisin nukkui ja jonka tuoksuun en koskaan kyllästynyt. Vaikka kuinka haluisin pitää vauvastani kiinni, on myönnettävä etten siihen pysty. On kuitenkin ihana huomata, miten sinusta on kasvanut itsepäinen, päättäväinen ja omatoiminen 3-vuotias. Sinulla on selvästi kaikki eväät elämässä selviytymiseen: päättäväisyys, omatahto sekä periksiantamattomuus. Jo nyt näkee, ettei sinun tiellesi tule esteitä, joita et omalla tahdollasi voisi voittaa. Voit siis luottavaisin mielin jatkaa kasvuasi. Onneksi kuitenkin sinulla on vielä matkaa siihen, että olet iso. Vaikka kuinka toistelet päivittäin olevasi iso tyttö, niin joka päivä iltaisin käperryt syliini sanoen, että olet äidin vauva. Ja öisin

Jokin aika sitten silmiini osui blogiteksti, joka käsittelu lapsilukua ja sitä, milloin se on täynnä. Olen itsekin jonkin aikaa samaa aihetta pohtinut, joten päätimpä ottaa kopin ja purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Kysymys kuuluukin, Milloin tietää että lapsiluku on oman perheen osalta täynnä? Meillä on perheessä neljä lasta. Emme ole koskaan puhuneet tai suunnitelleet mieheni kanssa sitä, kuinka monta lasta meillä olisi haaveissa. Tiesimme vain heti, että haluamme lapsia. Kolmen lapsen jälkeen tuntui siltä, että nyt meidän perhe on täydellinen ja möin sekä lahjoitin kaiken vauvatavaran pois. Silloin perheemme tuntui olevan riittävän täydellinen. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin iski se kuuluisa tauti, vauvakuume. Koitin olla elämättä tunteella ja järkeillä asiaa siten, että perheessämme oli haastetta jo riittävästi sekä työmaata kahdelle aikuiselle paljon. Aloitin opiskelun ja koitin etsiä elämässä uusia haasteita perheen ulkopuolelta, mutta kaipaus vauvaa ja vauva-aikaa oli p

Reilu vuosi sitten heräsin huomaamaan, kuinka huonoon jamaan olin itseni päästänyt. Paino nousi ja olin niin väsynyt, etten jaksanut nousta aamuisin sängystä ylös. Koko päivän odotin iltaa, että pääsisin nukkumaan. Huolehdin muista, mutta en jaksanut huolehtia itsestäni. Minulla oli lukuisia painonpudotusyrityksiä takana, joista viimeiseen ystäväni puuttui. Tämän ystäväni ohjauksella sain elämääni loistavan ihmisen, jonka kanssa aloitimme elämäntaparemonttia, ihan perustuksista lähtien. Ei enää ihme diettejä vaan tervettä elämää. Aloitimme pienillä askeleilla muuttamaan ruokavaliota ja lisäämään liikuntaa. Tuloksia vuoden mittaan syntyi paljon, ei niinkään suuria painotuloksia, mutta elämäni parani huomattavasti: Pursusin energiaa, aloitin uusia liikuntaharrastuksia, itsetuntoni vahvistui ja koin taas olevani tärkeä. Opin ottamaan aikaa myös itselleni ja huolehtimaan itsestäni. Sitten viime keväänä tuli kaiken kuorman kasaannuttua niskaan lopahtaminen ja jätin remontin tauolle. Kes

Huh, kun nämä viikot hurahtavat nopeasti. Tuntuu että juuri oli maanantai ja aloiteltiin viikkoa tahmaisesti ja nyt onkin jo viikko lopuillaan..Ajattelin kirjoitella välillä ihan kuulumispostausta tänne ja kertoa missä mennään nyt. Koulua on nyt käyty kolmisen viikkoa, mutta se tuntuu jo kuukausilta, sen verran raskasta on ollut. Molempien poikien koulun aloitus on ollut erittäin haastavaa ja olen vuorotellen vastaillut poikien koululta tuleviin puheluihin, viesteihin yms ja välillä hakenut poikia kotiin kesken päivän. Hyvä kysymys onkin, miten voisin hoitaa työni jollakin vieraalla työnantajalla? Einarin koulu on muuten lähtenyt mukavasti käyntiin, mutta pahaolo vaivaa pientä melko usein. Lisäksi on pari kertaa ollut päänsärkyä, niinkin kovaa että olen joutunut hakemaan koulusta pois. Lisäksi hän on edelleen kovin väsynyt ja nukkuu useana päivänä jopa päiväunet. Lääkäri soitti tällä viikolla ja sovimme lääkkeen vähentämisestä. Nyt meneekin eka viikko pienemmällä annoksella ja aina

Yhden sairastuminen perheessä koskettaa koko perhettä. Taas olen viime päivinä joutunut useasti tilanteisiin, jossa olemme joutuneet "pilaamaan" kaikilta lapsilta jotakin, kun yhden vointi ei ole jotakin sallinut tehdä. En voi kirjoittaa lasteni puolesta, miltä veljen sairastuminen tai toisen veljen ADHD heistä tuntuu, joten kirjoitankin siitä, kuinka itse koen näiden sairauksien vaikuttavan muiden lasten elämään. Rajoitukset arjessa koskettavat kaikkia, vaikka itse sairaus ei. Meillä Einarin epilepsian ja lääkityksen jälkeen ilmennyt pahoinvointi on rajoittanut tänä kesänä paljon koko perheen menoja ja suunnitelmia. Monet suunnitelmat ovat muuttuneet, peruuntuneet tai vaihtuneet, kun lapsi on alkanut oksentamaan tai voinut niin pahoin, että olemme joutuneet jättämään ravintolakäynnin tai muun jutun välistä. Vaikka kuinka koitamme näissä tilanteissa pelastaa tilanteen luovimalla ja muuttamalla suunnitelmia (Ottamalla muulle porukalle ruuat mukaan, keksimällä tilalle jotakin

Tätä kirjoitusta olen pyöritellyt päässäni koko päivän. On helppoa kirjoittaa ulos tajunnanvirtaa lukijoille, joita ei tiedä, mutta sanansa on vaikeampi järjestellä rakkaalle ihmiselle.. Tänään on se päivä, jolloin voimme onnitella sinua Rakas Emilia. Yhdeksän vuotta sitten tulit elämäämme aurinkoisena sunnuntai aamuna. Vaikka alkusi oli hankala ja jouduit hakemaan voimia teho-osaston kautta, näytit meille heti kuinka vahva ja sisukas olet.  Olit aurinkoinen ja sitä olet edelleen. Sinun iloisuutesi ja positiivisuutesi haluaisin sinulta oppia. Ei ole helppoa olla keskimmäinen lapsi vahvojen veljien keskellä. Silti olet pitänyt paikkasi ja näyttänyt veljillesi oman tahtosi. Toisaalta olet myös joutunut luopumaan paljosta sekä joutunut jakamaan huomiomme muiden kanssa. Se on varmasti kasvattanut sinua itsenäisyyteen ja päättäväisyyteen. Sinä olet rohkea persoona, joka pääsee pitkälle. Sinun vahvuuksiasi on iloisuutesi lisäksi energisyys. Et ole paikallasi juuri koskaan ja se kyllä m

Tiedättekö tunteen, kun puhelimen soidessa näytössä lukee "xxx opettaja". Voin kertoa, että kun esikoisen opettajan puhelu tulee, joka kerta nousee pala kurkkuun ja välillä jopa tekisi mieli jättää vastaamatta..Mitähän TAAS?! No tänään se THE puhelu tuli ja koulua on käyty alle kaksi viikkoa. Puhelu siitä, kuinka lapseni ei ole ollut moneen päivään kunnolla "koulukuntoinen" ja kuinka hänen on ollut erittäin vaikea keskittyä. Voisitteko jutella lapsenne kanssa, kyllä minä voin, mutta auttaako se? Muuttaako lapseni käytöstään minun puhumisen takia? Pystyykö hän siihen? Välillä tekisi vain mieli huutaa, että luuletteko etten minä puhu ja luuletteko ettei me yritetä sen lapsen kanssa, mutta ei.. Toinen asia minkä puhelu nosti esiin on pelko siitä, ettei entinen lääkitys pitkän lääketauon jälkeen enää autakaan. Näin on käynyt ennenkin, että kesän lääketauon jälkeen lääkitys ei enää autakaan keskittymään vaan olemme joutuneet vaihtamaan lääkkeen kokonaan uuteen. Nyt j

Einarin koulua on käyty kohta kaksi viikkoa ja Einari ei ole halunnut aamuisin jäädä yksin odottamaan koulun kellojen soimista, vaan minä olen odottanut pihalla hänen kanssaan. Tänä aamuna päätimme, että äiti lähtee jo kymmenen minuuttia ennen ja hän itse jää pihalle odottamaan. Syy miksi hän ei halua olla siellä yksin on ollut epäselvä, mutta tänä aamuna se tuli esiin.. "Äiti, pitääkö minun kertoa niille valvojille, että minulla on kohtauksia? Mitä jos saan kohtauksen aamulla, kun jään yksin koulun pihalle?" Kylläpä nämä kysymykset tekivät kipeää. Koitin kuitenkin lapselleni rauhallisesti selittää, että valvojat ovat kyllä tietoisia asiasta ja aikuisten tehtävä on huolehtia hänestä, ei hänen. Koitin myös selittää, että kohtauksia ei ole enää ollut ja hyvät lääkkeet pitävät ne poissa..Tavallaan minä jopa lupasin, ettei kohtauksia tule eikä hänen tarvitse huolehtia mistään. Pojan lähdettyä reippaasti koulun pihalle, tuli itku minulle. Miten voin luvata lapselleni etti koht

"Kuva meistä kauan sitten toukokuussa sun hymys valaisee koko tori-aukean On kirkas aamu, mull' on kirppikseltä takki lokki vanhus, katse ohikulkijan Muisto uhkarohkeudesta hyväuskoisten ja nuorten sydänten Jotka kevyesti kerran toisilleen lupasivat sen Kertosäe: Meidän talomme ei kaadu, eikä horju vaikka tulva nousee, viima lyö se saa vasten pakkas-öitä meitä puolustaa Se ei kaadu, eikä horju vaikka aika värit syö ja himmentää paikoilleen se jää Ja niin me rakkautta teimme tai se teki meitä, kuinka vaan Lautaset lensi, ihon lämpö kun kuura marraskuuta piirsi ikkunaan Ja niin me rakensimme talon joka kestäis, vaikka sortuu talot muut Me vannoimme sen tietämättä, kuinka voivat haurastua luut Kertosäe: Meidän talomme ei kaadu, eikä horju vaikka tulva nousee, viima lyö se saa vasten pakkas-öitä meitä puolustaa Se ei kaadu, eikä horju vaikka aika värit syö ja himmentää paikoilleen se jää Se ei kaadu, eikä horju vaikka tulva nousee, viima lyö se saa vasten pakkas-öitä meitä puolust

Jokaisella meillä on omat asiat, joista otamme voimaa omaan arkeen. Niin myös minulla ja ajattelinkin hieman avata niitä asioita, jotka auttaa minua jaksamaan. MUSIIKKI Kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin musiikki on minulle erittäin tärkeä voiman lähde. Minulla on monia mieleisiä artisteja, mutta erityisesti suomalainen musiikki on minulle tärkeää. Musiikista kuuntelen aina ensin sanat, sillä ne ovat minusta biisin sydän ja sielu. Löydän biiseistä sanoituksia jotka antavat minulle lohtua, toivoa ja voimaa. LIIKUNTA Vaikka en ole koskaan ollut mikään urheilija, on minulle liikkuminen kuitenkin tärkeää. Koitan säännöllisesti käydä lenkkeilemässä, koska silloin saan sitä omaa aikaa ja yleensä vielä pääsee viettämään aikaa ja parantamaan maailmaa jonkun ystäväni kanssa. Kuitenkin olen huomannut, että kun minulla on oikein vaikeaa, raskasta tai mieli allapäin, jään helpommin kotiin makaamaan kun lähden lenkille. Vaikka pakko sanoa, että lenkin jälkeen helpottaa aina! Toinen liikuntamuoto

Miksi sun pitää aina olla niin helvetin hankala? Miksi et voi olla kuin muut? Nämä kysymykset vain lipsahtaa suustani välillä, vaikka kadun niitä heti kun ne pääsee ulos. Näihin lauseisiin liittyy paljon kipua, häpeää, itseinhoa ja pettymystä. Näiden lauseiden jälkeen tunnen epäonnistuneeni äitinä ja satuttaneeni lastani. Nämä lauseet sattuu minuun pahemmin kuin isku vasten kasvoja. Näitä edellä mainittuja tilanteita meidän perheessämme aika ajoin esiintyy. Lapsemme ADHD näkyy arjessa joka päivä siinä, että hän riehuu kun pitäisi suoriutua kouluun lähdöstä. Hän tarvitsee aamuisin jonkun katsomaan, ettei jumitu lehden ääreen. Hän jumittuu joka hetki keskittymään "vääriin" asioihin, kuten toisten kiusaamiseen. Nämä tilanteet vaativat näin vanhempana liian pitkää pinnaa ja sitä ei ole minulle syntymässä kauhalla annettu. Ja se lusikalla saatukin on viime aikoina haihtunut ilmaan. Tästä johtuen tuntuu, että aika helposti hermostun jatkuvaan jankuttamiseen, lapsen jatkuvaan vas

Nyt kun kaikki lapset ovat joko koulutiellä tai päiväkodissa ja istun täällä hiljaisessa kodissa ekan kerrran moneen vuoteen, on aika miettiä mitäs siitten? Mikä minusta sitten tulisikaan isona? Lapsena haaveilin opettajan ammatista ja lempileikkini olikin pitää koulua muille lapsille heidän kyllästymiseen asti. Lukion jälkeen yritinkin hakea opettajakoulutukseen, mutta minun keskinkertaisilla papereilla ei sinne ollut asiaa. Tämän jälkeen suuntasin vuodeksi kasvatustieteen avoimien opintojen pariin, jossa kiinnostuin erityisesti erityislapsien kanssa työskentelystä. Tähänkään opintolinjaan ei minulla rahkeet kuitenkaan riittäneet päästä. Mieheni tavatessani suuntani vei uuteen kaupunkiin, jonka lähistöltä löytyi lastenohjaaja koulutus, jonne hain ja pääsin. Opiskelujeni välissä sain esikoisen ja pidin välivuoden, mutta silti valmistuin sieltä alle kolmessa vuodessa ja jäinkin taas suoraan äitiyslomalle. Lastenohjaajan töitä ennen kolmannen lapsen syntymää lyhyiden sijaisuuksien ve

Meidän pieninkin neiti täyttää pian 3-vuotta. Nyt olisi neidin sitten aloittaa päiväkodin, sillä olen hoitanut häntä kotona tähän asti. Tänään sitten kävimmekin tutustumassa päiväkotiin ja uuteen ryhmään. Päiväkoti on meille tuttu jo isompien kautta, mutta tällä kertaa lapsemme suuntaakin siellä eskarin sijasta pienten ryhmään. Neiti näytti jo viihtyvän hyvin ja kovasti olisi ollut jo huomenna menossa päiväkotiin. Ja teidän kyllä, että meidän neiti Tinttara pärjää hyvin, sillä on erittäin omatoiminen ja tomera tyttö, mutta mites äiti?? Täytyy myöntää, että melkoinen tunnemyrsky roihua tämän pienimmän päiväkotiin menon myötä. Tuntuu, että tämä kolme vuotta meni liian nopeasti ja toisaalta taas huokaisen helpoituksesta, että saan hieman huokaista itsekseni. Kauheaa syyllisyyttä tunnen siitä, ettei minulla ole työpaikkaa, jonne mennä lapsen mentyä hoitoon (teen osa-aikatöitä kotona) ja silti vien lapsen toisten hoidettavaksi. Toisaalta tunnen syyllisyyttä siitä, että etsin töitä, jossa

Tänään oli sitten se odotettu ja vähemmän odotettu päivä eli koulun aloitus. Aamulla lapset olivat yllättävän reippaita ja pääsimme hyvissä ajoin matkaan: 5-luokkalainen kävellen pysäkille, 3-luokkalainen pyörällä ja me ekaluokkalaisen kanssa autolla. Isoin lapsi ei olisi halunnut meitä pysäkille mukaan vaan vakuutti pärjäävänsä yksin, ja varmasti olisi pärjännytkin, mutta äiti ei..;) Halusimme siis nähdä, että kyyditys lähti hyvin käyntiin ja peukku sille! Sitten jäimme ekaluokkalaisen kanssa jännittämään koulun pihalle koulun kellon soimista. Meillä ei siis ekaluokkalainen saa toistaiseksi kulkea koulumatkaa itse, joten jatkossakin saatamme lapsen kouluun ja menemme vastaan.. Tänään saatoin kuitenkin sisälle asti, kun poika ei enää muistanut, missä luokka sijaitsee. Sinne se jäi reippaana pulpettiin istumaan. Jännityksellä menimme kahdentoista aikaan Einaria vastaan koululle ja menimme hakemaan luokasta asti. Opettaja pysi vanhemmat luokkaan asti ja jakoi muutamalle oppilaalle PR

Palataan taas välillä ajassa taaksepäin ja käsitellään pienempinä annoksina kokemuksia ja tunteita, jotka on jäänyt syvälle sydämeen. Millainen on poissaolokohtaus? Tämän kysymyksen olen kuullut monesti ja osaankin jo automaattisesti vastata oppikirjamaisen vastauksen. Einarin poissaolokohtaukset ovat olleet suhteellisen lyhyitä aina 5-20 sekuntia kestoltaan, joten siinä ei juurikaan kerkeä mitään tehdä. Alkuun kohtaukset olivat täysin lamaannututtavia ja lapsi jäi paikoilleen siihen, mitä milloinkin oli tekemässä tai puhumassa. Kohtauksista lapsi ei muistanut mitään jälkeenpäin vaan jatkoi aikaisemmin tehtyä toiminta tai lähti tekemään muuta.  Lääkityksen aloitettua kohtaukset muuttuivat siten, että toiminta pysähtyi ja katse pysähtyi, mutta kädet alkoivat tehdä pyörittävää liikettä, tosin eivät jatkaneet sitä toimintaa, mitä ennen kohtausta olivat tekemässä. Miten sitten kohtauksen tullessa toimimme? Yleensä emme kerenneet ethdä muuta kuin kutsua lasta nimeltä ja pian hän jo virk

Tänään onkin sadetta pidetty siivoten: - Pari kaappia saatu siivottua ja kotia vähän järjestykseen - Lapsilla sisäpäivä. mutta melko rauhallista - Emilian vika leiripäivä, ihana leiri takana - Kohta Emilan tekemälle iltapalalle

Koska arki nyt  haluaa kovaa vauhtia painaa päälle, on aika esitelä meidän perheen arjen apurit. Samalla voin esitellä nekin, joiden käyttö on jo saatu toistaiseksi päätökseen. Jos vaikka niistä tulisi vinkkiä jollekin muulle. 1. Dosetit. Meidän arki koostuu kahden lapsen joka päiväisestä lääkityksestä, joten dosetit on oltava ajan tasalla aina. Ilman niitä emme aikuiset aina muistaisi lääkettä antaa tai antaisimme ne tuplasti, kun aamut ja illat ovat meillä kauheaa hyörinää ja kumpikin koittaa muistaa antaa lääkkeet lapsille. Dosetin avulla olemme myös yrittäneet saada vanhinta lasta ottamaan lääkkeet itse, toistaiseksi huonolla menestyksellä. 2. Perhekalenteri, jossa jokaiselle on oma sarakkeensa. Ilman tätä kalenteria ei olisi toivoakaan, että muistaisin kaikkien hammaslääkärit, lääkärit, verikokeet, luistimet, pelit ja kaikki muut arjen menot. Se kalenteri täyttyykin aina pelottavan nopeasti ja nytkin jo pelolla katselin elokuun merkintöjä, joita on jo alkanut täyttyä lähes jok

Eilen olin niin kiireinen ja väsynytkin illalla, etten jaksanut enää koneelle tulla kirjoittamaan positiivisia vaikka niitä olikin monia. Joten nyt sitten ihan näiden kahden päivän edestä: - Isomman neidin luisteluleiri alkoi ja voi kun se nauttii.. - Saatiin vieraita: Minä juttukaveria pitkästä aikaa ja Einari pääsi tutustumaan tulevaan      luokkakaveriin ja kyllä oli riemuissaan. Taisi ystävä löytyä heti! - Eemelin kanssa oli hyvä päivä niin tänään kuin eilen - Eemelin lätkätreenit alkoi - Saatiin koulunalku juttuja selvitettyä sekä kouluun/päiväkotiin hankintoja tehtyä - Sain loistavaa palvelua kaupungilta kuljetusasioissa eikä Eemelinkään kyyti muuttunut vaan jatkaa samassa kyydityksessä kuin edellisenäkin vuotena

Tänään alkoi elokuu ja koulun alkuun ei enää ole montaakaan päivää. Se taas merkitsee monia asioita, joita tulee organisoida ja järjestää, joten tänään aloitin jo asioiden hoitamisen. Voi kyllä todeta, että äitiä tämä syksy ja koulun alku jännittää taas huomattavasti enemmän kuin lapsia. Meillähän koulutiensä aloittaa tänä vuonna jo kolme koululaista: yksi suuntaa viidennelle luokalle, yksi kolmannelle ja kolmas aloittaa ekan luokan. Kaikkien koulun alkuun liittyy omanlaisensa haasteet ja jännityksensä. Esikoinen Eemeli menee siis jo viidennelle. Hän on lapsista ainoa, joka ei suuntaa taaskaan lähikouluun vaan jatkaa kouluaan 10km päässä. Aikoinaan pohdimme näiden kahden koulun välillä ja lopulta päädyimme laittamaan lapsen etemmäksi kouluun, vaikka hän joutuukin kulkemaan kyydityksellä. Tämä on osoittautunut erityisen hyväksi ratkaisuksi, sillä lapsemme saa olla rauhassa erityinen yleisopetuksen luokassa. Luokassa on siis kaksi opettajaa koko ajan, erityisopettaja ja yleisopettaja,

Kuten jo esittelytekstissä toin ilmi, olen myös leijonaemo. Kun ensimmäinen lapseni sai ADHD-diagnoosin koin tarvetta puhua. Välillä minusta tuntui, että ympärillä olevat ystävät olivat jo liikaakin kuormittuneet meidän perheen ongelmista, joten tarvitsin uuden kanavan purkaa asioita. Silloin löysin tuon aivan mahtavan porukan, leijonaemot, johon hakaudeuin mukaan. Leijonaemot ovat porukka, joka koostuu erilaisista persoonista, mutta yksi asia yhdistää kaikkia: Erityinen arki erityislapsen kanssa. Vaikka meillä jokaisella on omanlainen polkumme kuljettuna ja jokaisen lapsella erilaiset oireet tai erilainen diagnoosi, vallitsee ryhmässä sellainen vahva yhteinen tunne sekä yhteenkuuluvaisuus. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa ja välillä tunteita voi purkaa myös sosiaalisessa mediassa. Kokoontumisissa jutellaan ja vaihdetaan kuulumisia, saadaan hyviä vinkkejä toisilta, itketään sekä nauretaan paljon. Siellä tunteet vaihtuvat hetkessä itkusta nauruun ja porukassa vaihdetaan välillä rask

Huh kun väsyttää, mutta laitan kuitenkin tältäkin päivältä jotakin hyvää ylös. Olisi niin helppo jättää kirjoittamatta ja sitten se unohtuu huomennakin, joten en anna periksi huonoinakaan hetkinä: - Ihana lämpö ja auringon paiste - Lenkki ystävän kanssa pitkästä aikaa, nyt jaksaa taas - Lapset sai pakotettua rannalle, jossa ihanaa aurinkoterapiaa lasten intoa katsellen - Ystävän kirjoittama tsemppausviesti

Eilen tulimme reissusta kotiin. Kotiin, jonka yhdessä olemme remontoineet vuosien saatossa mieleiseksi. Kotiin, johonka ihastuimme ensisilmäyksellä ja jo kotimatkalla näytöstä palasimme tekemään tarjouksen. Kotiin, johon liittyy paljon muistoja. Kotiin, johon kaksi nuorista lasta on kannettu synytysosastolta. Kotiin, josta en ollut valmis vielä jonkin aikaa sitten luopumaan. Kun eilen kotiuduimme, vastassa oleva talo ei jostain syystä tuntunut kodilta. Ensimmäisen kerran viime keväänä alkoi tuntua, ettei jaksa panostaa kodin laittamiseen enää. Koko kesänä ei pihan laittaminen ole kiinnostanut ollenkaan ja nyt se rehottaakin kaikkine rikkaruohoineen ja kuolleine kukkineen naapurien ilona. Kaikkialla sisällä ja ulkona vallitsee kauhea kaaos, jonka taltuttamista en osaa aloittaa. Ja eilen kotiin tultuamme vastassa oli olohuoneen valloittaneet muurahaiset sekä pihalla kokonaan kaatunut omenapuu omeinoineen..Epätoivo iski vasten kasvoja. Oliko nämä merkkejä siitä, että nyt olis aika vaiht