Arjen vuoristossa

Olen useassakin kirjoituksessa sivunnut aihetta siitä, kuinka ADHD-lääkitys vaikuttaa lapseemme ja sitä kautta meidän kaikkien arkeen. Lupailin kuitenkin aikaisemmin, että palaan aiheeseen tarkemmin ja nyt ajattelinkin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksen. Lapsemme sai lääkityksen aloitettuaan ekaluokan ja lääkitys on ollut nyt käytössä jo kuusi vuotta. Lääkityksen kanssa on ollut välillä ongelmia sen sivuvaikutusten ja toimivuuden kannalta. Olemme joutuneet vaihtamaan pojan lääkettä välillä ja muuttamaan annostusta. Tällä hetkellä, viime syksyn lääkkeennoston jälkeen, lääkitys vaikuttaisi olevan kohdallaan eikä sivuvaikutuksetkana hallitse liikaa elämää. Edelleen lääke vie aamupäivällä ruokahalua huonommaksi, mutta onneksi se palautuu iltaa kohden ja poika tankkaakin sitten reilusti iltapäivällä ja iltaisin. Myös nukahtamiseen lääke vaikuttaa siten, että ilman melatoniinia nukahtaminen vie useita tunteja ja menee helposti lähemmäs puolta yötä. "Heihei mutsi, mä en oo sy

Nyt kun olen vihdoin päässyt mukaan työelämään ja alkanut löytää oman työminäni, alan myös huomata kuinka paljon se eroaa kotiminästäni. Voin kyllä rehellisesti sanoa, että minussa on monta eri puolta ja toimin monessa eri roolissa eritavoin. Ensimmäinen asia, jonka olen huomannut, on rajojen asettamisen vaikeus omille lapsille.  Töissä tuntuu paljon helpommalta asettaa rajoja ja varsinkin pitää niistä kiinni kuin kotona. Kotona huomaa nyt, kuinka usein lopulta antaakin periksi, koska siten pääsisi helpommalla sillä hetkellä. Toisaalta uskon sen johtuvan myös väsymyksestä. Kun töissä olet päivän ohjannut lapsia, tuntuu ettei kotona enää jaksa samalla tavalla tasitella asioista omien lasten kanssa. Toinen syy varmaan on, että vieraat lapset harvoin vastustavat rajoja samalla tavalla kuin omat lapset. He ovat kuitenkin päiväkodissa omalla tavallaan vieraskoreita, kuten omanikin ovat muille kuin minulle. Toinen asia on oma temperamentti. Vaikka töissä kohtaa haastaviakin tilanteita ja