JA SÄ OOT MUN YSTÄVÄNI USKOLLINEN YKSINÄISYYS…
”On suunnuntai, sä tulet luokseni Het aamulla, ehkä jo odotin sua Jaat kanssani lehden ja jäähtyneen kahvin Sä olet mun, ystäväni Nimesi on yksinäisyys Sä oot mun kun valot on sammuneet Sä oot mun kun pöytiä siivotaan Sä oot mun, se mitä viivan alle jää Kun muut ovat menneet Mun juhannusheilani Sä oot mun viimeinen valssini Sä oot mun, voin syliisi mä painaa pään Voin luottaa ystävään, sä luokseni jäät” (Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani) Elämääni saapui uusi ”ystävä” hiljaa ja varoittamatta. Se oli tehnyt tuloaan jo pitkän aikaa, vaaninut ja väijynyt, kunnes se sai hyvän rakosen iskeä kerralla. Tiedän siitä ystävästä sen, että se tulee olemaan pitkäaikainen, ehkä jopa jossakin määrin elinikäinen. Se ei aina ole lempeä ja ystävällinen eikä aamuisin tervehdi lämpimästi. Se on välillä hyvinkin hallitseva ja julma sekä pitää vallassaan. Mutta osaa se yllättääkin. Jonakin aamuna se herättelee hiljaa uuteen päivään näyttäen sen hyvän ja kauniin, jota ympärillä