JA SÄ OOT MUN YSTÄVÄNI USKOLLINEN YKSINÄISYYS…

 

”On suunnuntai, sä tulet luokseni
Het aamulla, ehkä jo odotin sua
Jaat kanssani lehden ja jäähtyneen kahvin
Sä olet mun, ystäväni
Nimesi on yksinäisyys

Sä oot mun kun valot on sammuneet
Sä oot mun kun pöytiä siivotaan
Sä oot mun, se mitä viivan alle jää
Kun muut ovat menneet
Mun juhannusheilani
Sä oot mun viimeinen valssini
Sä oot mun, voin syliisi mä painaa pään
Voin luottaa ystävään, sä luokseni jäät”

(Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani)

 

 

Elämääni saapui uusi ”ystävä” hiljaa ja varoittamatta. Se oli tehnyt tuloaan jo pitkän aikaa, vaaninut ja väijynyt, kunnes se sai hyvän rakosen iskeä kerralla. Tiedän siitä ystävästä sen, että se tulee olemaan pitkäaikainen, ehkä jopa jossakin määrin elinikäinen. Se ei aina ole lempeä ja ystävällinen eikä aamuisin tervehdi lämpimästi. Se on välillä hyvinkin hallitseva ja julma sekä pitää vallassaan. Mutta osaa se yllättääkin. Jonakin aamuna se herättelee hiljaa uuteen päivään näyttäen sen hyvän ja kauniin, jota ympärillä edelleen on. Kun taas julmimpina päivinä se haluaa pitää otteessaan ja vaatii pysymään vain sen kanssaan, se haluaa hallita elämää. Monena päivänä se on myös halunnut hallita muita ihmissuhteita ja eristää minut kaikesta. Pitää itsellään, kokonaan. Valitettavasti tätä ”ystävää” ei huonoinakaan päivinä heittää menemään sanoen, en halua nähdä sinua enää, sillä se on erittäin sitkeä. Sen olen joutunut oppimaan. Se ei lähde päättäväisellä asenteella eikä piiloutumalla siltä. Se vaatii opettelemaan elämistä sen kanssa. Se vaatii sen kesyttämistä, että löytäisimme mahdollisuuden elää yhdessä sopuisasti elämämme loppuun asti.  Ja sä oot mun uusi ystäväni uskollinen masennus ja ahdistuneisuus….

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Jokin aika sitten silmiini osui blogiteksti, joka käsittelu lapsilukua ja sitä, milloin se on täynnä. Olen itsekin jonkin aikaa samaa aihetta pohtinut, joten päätimpä ottaa kopin ja purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Kysymys kuuluukin, Milloin tietää että lapsiluku on oman perheen osalta täynnä? Meillä on perheessä neljä lasta. Emme ole koskaan puhuneet tai suunnitelleet mieheni kanssa sitä, kuinka monta lasta meillä olisi haaveissa. Tiesimme vain heti, että haluamme lapsia. Kolmen lapsen jälkeen tuntui siltä, että nyt meidän perhe on täydellinen ja möin sekä lahjoitin kaiken vauvatavaran pois. Silloin perheemme tuntui olevan riittävän täydellinen. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin iski se kuuluisa tauti, vauvakuume. Koitin olla elämättä tunteella ja järkeillä asiaa siten, että perheessämme oli haastetta jo riittävästi sekä työmaata kahdelle aikuiselle paljon. Aloitin opiskelun ja koitin etsiä elämässä uusia haasteita perheen ulkopuolelta, mutta kaipaus vauvaa ja vauva-aikaa oli p
Lue lisää

Minä olen..

Mietin miten aloittaisin tämän blogini, joka on muuten minulle ensimmäinen ja koko juttu ihan uutta..No ajattelin että voisin esitellä itseni, joten tässä tulee.. Minä olen 32-vuotias, niin mikä minä sitten olen..Minä olen.. - NAINEN, tosin en kovin naisellinen ja kaunis, ylipainoinenkin.. - ÄITI x4, keskinkertainen sellainen ja usein jopa sen alle - VAIMO, ylihuolehtiva ja väsynyt sellainen - SOSIONOMI, joka ei ole päivääkään niitä töitä tehnyt - KOTIÄITI, ei yhteiskunnassamme kovinkaan arvostettua - TYTÄR, välillä kovin kiittämätön - SISKO, etäinen sellainen - YSTÄVÄ, jolla ei muka ole koskaan aikaa - LEIJONAEMO, joka taistelee väsymykseen asti lastensa puolesta Ja miksi tämä blogi? Se on kertomus tästä kaikesta, elämästäni. Se sai alkunsa eräänä väsyneenä aamuna lomalta palatessamme, lomalta joka oli kaukana täydellisyyttä. Kirjoitin ekan kirjoituksen ruutupaperille autossa ja hetken jo meinasin jättää tämän rohkeuden puuttuessa julkaisematta. Mutta koska päätin aloitt
Lue lisää

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..

Kuva
Äitienpäivän lähestyessä halusin pohtia sitä asiaa, millainen äiti olen ja millainen olisin halunnut olla. Meillä jokaisella on varmaan mielikuvia siitä miten missäkin tilanteessa toimimme. Nuorina päätämme, että emme halua toimia kuten omat vanhempamme ja haluamme toimia tietyllä tavalla. Melko usein tämä haave/mielikuva ei kuitenkaan kohtaa saapuvan todellisuuden kanssa.  Näin myös minulla. Haaveilin jo melko nuorena äitiydestä ja tiesin aina, että jonakin päivänä minulla on omia lapsia. En kuitenkaan kokenut mitään valtavaa vauvakuumetta, mutta elämässäni tuli tilanne, jolloin perheen perustaminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Ennen esikoisen syntymää haaveilin äitiydestä ja sen ihanuudesta. Siitä kuinka kävisimme lasten kanssa joka paikassa, ulkoilisimme, retkeilisimme ja viettäisimme leppoisaa perheaikaa. Haaveilin olevani rento äiti, joka leikkii ja touhuaa paljon lastensa kanssa ja joka jaksaa hoitaa kodin loistavasti. Ja jolla on pitkä pinna ja joka ei koskaan tarvits
Lue lisää