Arjen vuoristossa

Koulussa kun kysyttiin mikä musta tulee-eee isona, laulaja tai lätkänpelaaja, ei lapsena häpeää tunneta ennen kuin joku luokas nauraa-aa. En koskaan vastannut tehtävänantoon, mieli samos metsiä, raaputin pulpettia , Tutkin kämmenen viivoja ja ne kertoo ei musta mitään tuu, unelmani täyteen panee joku muu. Lauletaan kovempaa kun pitäs olla hiljaa, ei paineta leukaa rintaan ennen ku kasvetaan viljaa. Nostetaan keskikaljamaljat ilmaan, tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas. (Hyräilyä) Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas. (Ellinoora- Leijonakuningas) Kävimme esikoiseni kanssa yläkouluun tulevien terveystarkastuksessa. Siinä terkkari otti esille pojan lääkityksen (joka siis on ollut yli puolivuotta poissa) sekä ADHD-diagnoosin. Terkkari sanoi jotakin, mitä vielä kukaan ammattilaisista ei ole sanonut lapselleni tai minulle: " ADHD on rikkaus, kun sen osaa valjastaa oikein." Meinasin purskahtaa itkuun, sillä minusta tuntui että ensimmäistä kert

Pääsimme viimein pitkään odottamallemme lomamatkalle Rhodokselle. Tämä oli perheemme ensimmäinen matka lähimaitamme edemmäs. Lapset jännittivät kovasti, kun lentokenttähotellista lähdimme matkaan klo 5.00. Täytyy kyllä myöntää, että jännitin itsekin aika kovasti sillä en ole mikään maailmanmatkaaja tai etevä kielissä. Lentokentällä kaikki sujui kuitenkin oikein mallikkaasti ja jännityskin oli paljon pienempi, kun pääsimme oikeaan koneeseen. Matka meni nopeasti torkkuessa ja pieninkin matkalainen jaksoi todella hyvin. Myös kohteessa lentokentällä kaikki sujui mallikkaasti, kuin oppikirjan mukaan ja jopa sukkulakyyti autovuokraamollekin löytyi nopeasti. Mutta sitten koimme ensimmäisiä vastoin käymisiä autonvuokrauksen kanssa. Vuokraamossa väitettiin, ettei mieheni ajokortti sovellu ajamiseen Kreikassa. Olimme ymmällämme ja emme oikein tienneet miten toimia. Jonkin aikaa asioita selvitellessä virkailijan kanssa saimme kuitenkin auton ja lähdimme 200e köyhempinä kuin aikaisemmin o

22.7.2017 "Minä olen 32-vuotias, niin mikä minä sitten olen..Minä olen.. - NAINEN, tosin en kovin naisellinen ja kaunis, ylipainoinenkin.. - ÄITI x4, keskinkertainen sellainen ja usein jopa sen alle - VAIMO, ylihuolehtiva ja väsynyt sellainen - SOSIONOMI, joka ei ole päivääkään niitä töitä tehnyt - KOTIÄITI, ei yhteiskunnassamme kovinkaan arvostettua - TYTÄR, välillä kovin kiittämätön - SISKO, etäinen sellainen - YSTÄVÄ, jolla ei muka ole koskaan aikaa - LEIJONAEMO, joka taistelee väsymykseen asti lastensa puolesta" Opintojani varten eksyin tänään etsimään blogini ensimmäistä kirjoitusta,joka tuossa yläpuolella nyt on. Muistan vieläkin sen hetken, kun luonnostelin sitä autossa ruutupaperille. Ja kuinka se jännitti julkaista. En juuri koskaan lue vanhoja kirjoituksiani ja tänään tosiaan palasin ensimmäistä kertaa lukemaan sen ihan ensimmäisen tekstini. Ja se herätti minussa suuria tunteita, niin iloa ja surua. Vaikka se onkion kirjoitettu huumorilla höystettynä, on

"Joskus vaan täytyy joustaa ei taittua vaan taipua vahingoista jotakin opikseen ottaa  ja ryhtinsä koittaa taas suoristaa  huolet vuoriksi voi kasaantua ja tiedän niiden alla vahvakin voi musertua puhallus ja suukko auttoi joskus aiemmin väistyisikö vuoret jos puhallankin kovemmin huomiseen luottaisinkin huomiseen luottaisinkin  mä en taida olla vahvin  huomaisin kai jos oisin  monen harteilla on niin kovin raskas lasti ei en omaani nihin pois vaihtaisi  tiedän kyllä huolet vuoriksi voi kasaantu ja joskus niiden alla vahvakin voi musertua puhallus ja suukko auttoi joskus aiemmin väistyisikö vuoret jos puhallankin kovemmin huomiseen luottaisinkin tiedän kyllä huolet vuoriksi voi kasaantua ja joskus niiden alla vahvakin voi musertua puhallus ja suukko auttoi joskus aiemmin väistyisikö vuoret jos puhallankin kovemmin huomiseen luottaisinkin" (Irina) Tänä aamuna havahduin ajatukseen, että lapseni sairastumisesta on kulunut jo reilu 2 vuotta. Vuosi sitten tunsi

Meillä koululaisten loma jatkui tänä vuonna pitempään, kun vanhempien loma ja siitähän se ajatus sitten lähti! Osaavathan 8-,10- ja 12-vuotiaat olla kotona jo itsekin, kun isä on puhelimen päässä, käy kotona ruokatunnilla ja tulee aikaisemmin kotiin.. Ensimmäinen päivä: Klo 11 mennessä puhelimeni oli piipannut viestien ja puhelujen merkiksi jo lukemattomia kertoja. Viestien sisältö oli lähinnä tälläinen: Toi ei anna mun syödä pinaattilettuja vaan omii kaikki, Toi kiusaa, toi pelaa ja toi ei pelaa ja sitä rataa. Onneksi isä pelasti tilanteen ja vei kolmikon rinteeseen. Siellä tappelu ei ilmeisesti jatkunut. Seuraavaksi puhelin alkoi soida 15.30, kun lapset olivat lumitöissä ja pihatielle saapunut mönkijä aiheutti ihmetystä ja ärsytystä. Taas rauhoittelua, isi tulee kohta...Ja kotiin palattuani oli aamupala-astiatkin säilyneet pöydässä. Toinen päivä: Klo 9.30 saapui puhelimeen epämääräinen kuva, jonka hetken tarkastelun jälkeen tunnistin edellisenä iltana keittämäksi jauhelihakei