Yksin kotona 3



Meillä koululaisten loma jatkui tänä vuonna pitempään, kun vanhempien loma ja siitähän se ajatus sitten lähti! Osaavathan 8-,10- ja 12-vuotiaat olla kotona jo itsekin, kun isä on puhelimen päässä, käy kotona ruokatunnilla ja tulee aikaisemmin kotiin..

Ensimmäinen päivä: Klo 11 mennessä puhelimeni oli piipannut viestien ja puhelujen merkiksi jo lukemattomia kertoja. Viestien sisältö oli lähinnä tälläinen: Toi ei anna mun syödä pinaattilettuja vaan omii kaikki, Toi kiusaa, toi pelaa ja toi ei pelaa ja sitä rataa. Onneksi isä pelasti tilanteen ja vei kolmikon rinteeseen. Siellä tappelu ei ilmeisesti jatkunut. Seuraavaksi puhelin alkoi soida 15.30, kun lapset olivat lumitöissä ja pihatielle saapunut mönkijä aiheutti ihmetystä ja ärsytystä. Taas rauhoittelua, isi tulee kohta...Ja kotiin palattuani oli aamupala-astiatkin säilyneet pöydässä.

Toinen päivä: Klo 9.30 saapui puhelimeen epämääräinen kuva, jonka hetken tarkastelun jälkeen tunnistin edellisenä iltana keittämäksi jauhelihakeitoksi. Perään saapuikin kysymys: Mitä tälle tehdään? Onko tämä homeessa? Ei, ei ole vaan kylmää! Laittakaa lämpeämään ja muistakaa sammuttaa hella. Tämän jälkeen tulikin loppupäivän mittainen hiljaisuus (lapset lähteneet taas rinteeseen). Illalla kotiuduttua vaati muutamat asiat ihmettelyä: lounaaksi tarkoitettu keitto oli syömättä ja nuoremmalla herralla yökkäri päällä? Onneksi selitys tuli heti..Mäkeen oli tullut kiire ja keitto ei ollut lämmennyt (luulisi sen ehtineet 1,5 tunnissa hellalla lämmenneen, mutta tarina ei kertonut oliko hella siis päällä missään vaiheessa vai olivatko kuuliaisesti sammuttaneet sen heti muistutusviestin lähetettyäni) ja nuorempi herra ei ollut muistanut vaihtaa vaateita vaan suunnannut yökkärissä laskettelemaan 17 asteen pakkasessa (positiivista asiassa on kuitenkin se, että hän oli muistanut laittaa ulkovaatteet sen päälle..). Mitäpä näille voi enää näin illalla muuta kuin nauraa..

Kolmas päivä: Kolmantena päivänä puhelimeen saapui vain yksi viesti: "Toi ärsyttää!". Ja sen jälkeen hiljaisuus. Heti töiden lopputtua olikin pakko soittaa kotiin, miten siellä menee. No pojat olivat livistäneet mäkeen ja sisko oli kotona siivoamassa. Pojat olivat ratkaisseet huoneiden siivousongelman palkkaamalla siskonsa siivoamaan..Suuntasin töistä kotiin kera pitsojen, sillä olivathan lapset vähintään pitsat palkinnoksi ansainneet näinkin mallikkaasta "viikosta".

Luojan kiitos alkaa viikonloppu ja maanantaina koulu!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä jota en koskaan uskaltanut toivoa eläväni..

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..