Arjen vuoristossa

Lueskelen jonkin verran blogeja ja löysin "Meriannen Mielessä"-blogista tälläisen kysymyslistan ja luvan kopioida tämän omaan blogiin..Joten kokeillaan.. Vuoden onnistuminen? Uskalsin aloittaa blogin kirjoittamisen ja olenkin kirjoittanut säännöllisen epäsäännöllisesti. Taannoin saatu hyvä palaute lämmitti kovasti ja tajusin, etten tässäkään ole täysin epäonnistunut.. Vuoden epäonnistuminen? Repsahtaminen elämäntaparemontissa ja sitä kautta koettu takapakki, joka harmittaa näin jälkeen päin kovasti Teinkö mitään, mitä koskaan aiemmin en ole tehnyt? Aloitin kirjoittamaan julkisesti tunteistani ja leivoin riisipiirakoita itse Tutustuinko uusiin ihmisiin, sainko uusia ystäviä? Olen tavannut vuoden aikana lasten kautta uusia tuttavuuksia ja oman sählyn kautta tutustunut mahtavaan porukkaan naisia. Aloitinko mitään uutta harrastusta tänä vuonna? En aloittanut, vaikka kovasti kuntosalille menoa jo suunniteltiinkin ystäväni kanssa..Jatkoin kuitenkin vuosi sitten aloittam

Näin vuoden loppuun haluan koota lyhyesti, mitä vuosi 2017 minulle toi.. Vuosi 2017 oli minulle erittäin raskas. Onni on, että emme tiedä etukäteen mitä uusi vuosi tuo tullessaan... Vuosi 2017 toi mukanaan: - Oman lapsen sairastumisen - Uusia diagnooseja - Tuskaa ja itkua yön pimeinä tunteina - Monia elämän muutoksia - Lasten vaikeuksia koulussa  - Oman jaksamisen ja terveyden horjumista. MUTTA vuoteen 2017 mahtui myös muutakin..Siihen mahtui hyviä hetkiä ja onnistumisen kokemuksia: - Lasten onnistumisia koulussa - Unelmien täyttymisiä (mm. Eemelin pääseminen Selänteen kiekkoleirille) - Naurua ja mukavia hetkiä - Onnistunut päivähoidon aloittaminen pienimällä - Lukuisia ihania hetkiä ystävien kanssa - Hauskoja reissuja perheen kanssa Mutta koska USKON edelleen parempaan huomiseen, uskon ja toivon vuoden 2018 tuovan meidän perheelle helpomman ja onnistuneemmän vuoden. Eihän joka vuosi kuitenkaan voi olla toistaan raskaampi. Hyvää ja unelmien täyttyvää Uuutta Vuotta kai

Aina uuden vuoden aloitettua ihmiset tekevät lupauksia uudesta paremmasta ja terveellisemmästä elämästä. Näin myös minä olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Nämä lupaukset vain häipyvät unholaan yhtä nopeasti kuin ne on tehtykin. Itse havahduin 1,5 vuotta sitten siihen, että olin unohtanut itseni kokonaan. En enää tiennyt kuka olen ja en välittänyt, miten elän tain voin, henkisesti ja fyysisesti. Olin elänyt lähes 10-vuotta vain lapsilleni ja heitä varten sekä samalla unohtanut itseni kokonaan. Silloin  tilanne oli jo aika hurja: Väsymys ja uupumus oli iskenyt täysillä vasten kasvoja, fyysinen kunto oli melko huono, ruokailut täysin hunningolla ja painoa oli kertynyt valtavasti 10 vuoden aikana. Vasta ystäväni huoli hullusta 500kcal pussikeittodietistäni aloitti minun elämäntapamuutoksen. Olen laihduttanut ja jojotellut elämässäni kymmeniä kertoja onnistumatta. Mutta 1.5 vuotta sitten aloitin jotakin ihan muuta. Avuksi sain ihanan ammattilaisen, jonka kanssa olemme pienin askelin m

Päätimme tänä vuonna aloittaa uuden perinteen ja jokainen sai pari viikkoa aikaa miettiä 2-3 lupausta uudelle vuodelle. Ne koottiin nimettömänä purkkiin ja avattiin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Ne luettiin yksitellen ja arvailtiin, kuka mitäkin on luvannut..Tämän jälkeen se säilöttiin talteen, josta jokainen pääsee vuoden varrella tarkistamaan omat lupauksensa.. Kokosin muutamia lupauksia näin nimettömänä teillekin luettavaksi: - Lupaan olla kiltisti koko ajan (Aika kova lupaus näin äidin mielestä..) - Lupaan jättää vaipat pois kokonaan -Lupaan käydä kokeilemassa luistelua -Opettelen pyöräilemaan - Vähennän kiroilua (Otimme uudestaan kiroilupurkin taas käyttöön!) - 2x teen aamuhommat reippaasti (Tästä voi jo päätellä, että meillä amut ovat todella hankalia ja tästä olenkin ajatellut kirjoittaa oman postauksen myöhemmin) - Lupaan antaa enemmän aikaa lapsille - Kiukuttelen vähemmän - Syön vähemmän karkkia - Siivoan huoneeni ja sänkyni myös... Näistä voi vaan arvailla

Tänään oli SE päivä..Eli todistustenjako. Isoin erityiseni kuuluu siihen ryhmään, joka kerkesi jo kolmannella saada numerotodistuksen ja sitten se uuden opetussuunnitelman mukaan neljännellä vietiin pois. Ja nyt saas numerot tulivat takaisin. Poikani kuuluu myös siihen ryhmään, jolle numerot konkretisoivat oppimisen ja jonka motivaatio laski kuin lehmän häntä numerotodistusten poistuessa. Sen huomasi opiskelu motivaatiosta ja tämän päivän numeroista. Miksi opiskella, kun ei niistä tule edes numeroita.. Silti tämä todistuksen saanti on monelle lapselle ja varsinkin erityislapselle sekä heidän vanhemmilleen kova paikka. Vaikka lapsi yrittäisi kovastikin, ei numerot vastaa välttämättä hänen todellisia taitojaan. Meillä huomaa selvästi, kuinka paljon tuo pojan käytös, vilkkaus ja ADHD vaikuttaa numeroihin, muihinkin kuin käytökseen. Itse äitinä sen kyllä huomaa tuota todistusta katsoessa, että joidenkin aineiden kohdalla poika on selvästi alisuoriutunut... Miltä se sitten tuntuu, kun y

Joulu tulla huristaa nopeasti ja miten musta tuntuu, että kotona on valloillaan täysi kaaos, stressi ja pahamieli.. Muistatko kun lapsena jännitti joulupukki tulo ja se onkohan sitä oltu kilttejä..Miten minusta tuntuu ettei tänä päivänä sama tonttujen kurkkiminen ikkunoista enää merkitse mitään..Ei ainakaan meidän lapsille..Mitä lähemmäs joulu saapuu, sitä enemmän meidän lapset kiukuttelee ja tappelee..Se riitely ja toisen ärsyttäminen alkaa aamupalapöydässä ja päättyy vasta lasten nukahdettua. Ja nyt alkaa omat hermot olla jo ihan riekaleina..Sitten tulee huudettua lapsille ja tiuskittua kiukuspäissään ja tadaa joulufiilis on valmis, ainakin jouluvitutus! Toinen asia on joulu stressi..Milloinkahan sitä oppis olemaan stressaamatta joulusta, siivotusta kodista jne.. Joka vuosi päätän, että tänä vuonna en stressaa ja koti saa olla sen näköinen kuin on, mutta... TänäKIN vuonna huomasin puunaavani kotia ja ärsyynnyn, kun lapset sotkevat perässä. Leipominen ja ruuanlaitto ovat asioita,

Lupasin enemmän ehkä itselleni palata kirjoittamaan aiheesta, joka on minulle erittäin raskas. Meillä jokaisella on omat kipeät kohtamme ja omat syyllisyyden taakkamme ja tämä on se minulle. Päätin että on aika kirjoittaa sitä auki, vaikka saa nähdä saanko sitä koskaan julkaistua.. Kerroin jo aikaisemmin, että meidän 9-vuotias tytär sai hiljattain diagnoosia tarkkaamattomuuspulmista. Se ei ollut mikään yllätys, sillä hän on ollut aika erittäin levoton ja liikkeessä koko ajan. Ja vaikka tieto, ettei kaikki ole vain epäonnistuneen kasvatuksen tulosta, helpotti niin lisäsi se myös syyllisyyttä. Miksi en vaatinut tutkimuksia aikaisemmin, vaikka sisimmissäni tiesin koko ajan, ettei kaikki ole hyvin? Jo pienenä Emilia oli hyvin levoton. Hän on ainut meidän lapsista, joka ei ole koskaan oikein leikkinyt millään leluilla. Hänen leikkinsä oli aina hyvin aktiivisia roolileikkejä, esityksiä ja esillä oloa. Hän jaksoi vain hetken leikkiä ja vaihtoi leikkiä koko ajan. Toisaalta hän oli myös ilo

Tasan 11-vuotta sitten sinä teit minusta äidin. Kun synnyit klo 3 oli itsenäsyyspäivän juhlat vielä käynnissä jossain, mutta meille oli vain se hetki. Sinulle tuttuun tapaan, halusit järjestää vanhemmillesi sydämen tykytystä jo heti synnyttyäsi. Synnytyksen lopussa huomattiin sykkeen laskua ja synnytystä alettiin nopeuttaa. Kun synnyit oli täysi hiljaisuus, jota säikähdin kovasti. Juuri kun olin kysynyt, miksi et itke, aloit itkeä hentoa pientä itkua. Tarvitsit alkuun vähän lisähappea, mutta pian saimme sinut jo viereemme. Muistan sen, että osastolla nuut vauvat itkivät kovaa huutaen, mutta sinä vain ihan pienesti. Sen jälkeen ääntä sinuunkin on löytynyt paljon. Kun synnyit olin vasta 21-vuotias. Toisaalta vielä aivan osaamaton ja kokematon elämän suhteen. Minä olen kasvattanut sinua, mutta sitäkin enemmän sinä olet kasvattanut ja muuttanut minua. Srn lisäksi, että sinä tein minusta äidin, teit sinä minusta muutamaa vuotta myöhemmin myös erityislapsennäidin, leijonaemon joka taistele