Huolehdin muista, mutta miksi en itsestäni?
Reilu vuosi sitten heräsin huomaamaan, kuinka huonoon jamaan olin itseni päästänyt. Paino nousi ja olin niin väsynyt, etten jaksanut nousta aamuisin sängystä ylös. Koko päivän odotin iltaa, että pääsisin nukkumaan. Huolehdin muista, mutta en jaksanut huolehtia itsestäni. Minulla oli lukuisia painonpudotusyrityksiä takana, joista viimeiseen ystäväni puuttui.
Tämän ystäväni ohjauksella sain elämääni loistavan ihmisen, jonka kanssa aloitimme elämäntaparemonttia, ihan perustuksista lähtien. Ei enää ihme diettejä vaan tervettä elämää. Aloitimme pienillä askeleilla muuttamaan ruokavaliota ja lisäämään liikuntaa. Tuloksia vuoden mittaan syntyi paljon, ei niinkään suuria painotuloksia, mutta elämäni parani huomattavasti: Pursusin energiaa, aloitin uusia liikuntaharrastuksia, itsetuntoni vahvistui ja koin taas olevani tärkeä. Opin ottamaan aikaa myös itselleni ja huolehtimaan itsestäni.
Sitten viime keväänä tuli kaiken kuorman kasaannuttua niskaan lopahtaminen ja jätin remontin tauolle. Kesällä olen elänyt enemmän ajattelematta remontin tuomia uusia asioita ja heräsin taas huomaamaan, että olen luisumassa takaisin siihen oravankehään, jossa huonot elämäntavat ruokkivat pahaa oloa ja henkistä väsymystä. Nyt kuitenkaan en enää odota vuosia vaan ryhdistäydyn nopeammin. Nyt ponnistan itse ylös, enkä odota, että joku hakee minut sohvan pohjalta.
Aloitin nyt syyskuun alusta elämäntaparemontin uudelleen saman ihanan tukijani avulla. Välillä kauhu meinaa vallata ja tekisi heti alkuun jättää leikki kesken. Mitä jos epäonnistun? Mutta kun hetken mietin niin missä voisin epäonnistua? Toki tämä kesän tuoma takapakki harmittaa, mutta silloinhan ei ole kuin yksi tie, mennä eteenpäin uudella tahdonvoimalla ja uusilla pienillä askelilla. Kohti sitä minua, joka jaksoin sateesta huolimatta pirteänä lenkille tai teki lasten kanssa lasketteluretkiä 15 vuoden jälkeen. Sitä minua, joka pystyi katsomaan hymyhuulilla peiliin ja joka oli aidosti onnellinen.
Kun ensimmäisen kerran remonttia aloitin, ajatukseni olivat enemmän painotavoitteissa ja muissa pinnallisissa ajatuksissa. Nyt kun tuoreessa muistissa on se sisäinen hyvä olo, niin tämän matkan päätavoite onkin päästä kohti sitä olotilaa. Ensimmäiset askeleet on jo otettu ja matka jatkuu. Nyt on taas aika kääntää oma katsee itseenkin ja huolhetia myös itsestäni. Muistakaa, että eka on huolehdittava itsestä että voi huolehtia muista!
PS. Aloitin viime keväänä sählyn ainakin 15 vuoden jälkeen ja sitä jatkoin taas tänä syksynä. On ihana löytää taas niitä vanhoja harrastuksia ja ilon aiheita.
Tämän ystäväni ohjauksella sain elämääni loistavan ihmisen, jonka kanssa aloitimme elämäntaparemonttia, ihan perustuksista lähtien. Ei enää ihme diettejä vaan tervettä elämää. Aloitimme pienillä askeleilla muuttamaan ruokavaliota ja lisäämään liikuntaa. Tuloksia vuoden mittaan syntyi paljon, ei niinkään suuria painotuloksia, mutta elämäni parani huomattavasti: Pursusin energiaa, aloitin uusia liikuntaharrastuksia, itsetuntoni vahvistui ja koin taas olevani tärkeä. Opin ottamaan aikaa myös itselleni ja huolehtimaan itsestäni.
Sitten viime keväänä tuli kaiken kuorman kasaannuttua niskaan lopahtaminen ja jätin remontin tauolle. Kesällä olen elänyt enemmän ajattelematta remontin tuomia uusia asioita ja heräsin taas huomaamaan, että olen luisumassa takaisin siihen oravankehään, jossa huonot elämäntavat ruokkivat pahaa oloa ja henkistä väsymystä. Nyt kuitenkaan en enää odota vuosia vaan ryhdistäydyn nopeammin. Nyt ponnistan itse ylös, enkä odota, että joku hakee minut sohvan pohjalta.
Aloitin nyt syyskuun alusta elämäntaparemontin uudelleen saman ihanan tukijani avulla. Välillä kauhu meinaa vallata ja tekisi heti alkuun jättää leikki kesken. Mitä jos epäonnistun? Mutta kun hetken mietin niin missä voisin epäonnistua? Toki tämä kesän tuoma takapakki harmittaa, mutta silloinhan ei ole kuin yksi tie, mennä eteenpäin uudella tahdonvoimalla ja uusilla pienillä askelilla. Kohti sitä minua, joka jaksoin sateesta huolimatta pirteänä lenkille tai teki lasten kanssa lasketteluretkiä 15 vuoden jälkeen. Sitä minua, joka pystyi katsomaan hymyhuulilla peiliin ja joka oli aidosti onnellinen.
Kun ensimmäisen kerran remonttia aloitin, ajatukseni olivat enemmän painotavoitteissa ja muissa pinnallisissa ajatuksissa. Nyt kun tuoreessa muistissa on se sisäinen hyvä olo, niin tämän matkan päätavoite onkin päästä kohti sitä olotilaa. Ensimmäiset askeleet on jo otettu ja matka jatkuu. Nyt on taas aika kääntää oma katsee itseenkin ja huolhetia myös itsestäni. Muistakaa, että eka on huolehdittava itsestä että voi huolehtia muista!
PS. Aloitin viime keväänä sählyn ainakin 15 vuoden jälkeen ja sitä jatkoin taas tänä syksynä. On ihana löytää taas niitä vanhoja harrastuksia ja ilon aiheita.
Kommentit
Lähetä kommentti