Koulunalkua, jännitystä ja sen seurauksia
Tänään oli sitten se odotettu ja vähemmän odotettu päivä eli koulun aloitus.
Aamulla lapset olivat yllättävän reippaita ja pääsimme hyvissä ajoin matkaan: 5-luokkalainen kävellen pysäkille, 3-luokkalainen pyörällä ja me ekaluokkalaisen kanssa autolla. Isoin lapsi ei olisi halunnut meitä pysäkille mukaan vaan vakuutti pärjäävänsä yksin, ja varmasti olisi pärjännytkin, mutta äiti ei..;) Halusimme siis nähdä, että kyyditys lähti hyvin käyntiin ja peukku sille! Sitten jäimme ekaluokkalaisen kanssa jännittämään koulun pihalle koulun kellon soimista. Meillä ei siis ekaluokkalainen saa toistaiseksi kulkea koulumatkaa itse, joten jatkossakin saatamme lapsen kouluun ja menemme vastaan.. Tänään saatoin kuitenkin sisälle asti, kun poika ei enää muistanut, missä luokka sijaitsee. Sinne se jäi reippaana pulpettiin istumaan.
Jännityksellä menimme kahdentoista aikaan Einaria vastaan koululle ja menimme hakemaan luokasta asti. Opettaja pysi vanhemmat luokkaan asti ja jakoi muutamalle oppilaalle PRO-kortit kohteliaasta käytöksestä eli Kiitos-sanan käytöstä. Ja voi sitä ylpeyden tunnetta, kun oma lapseni oli yksi niistä. En halua nostaa lapsiani mitenkään jalustalle, mutta tätä on pakko hehkuttaa, sillä niin harvoin saan omista lapsistani sitä hyvää palautetta. Yleensä joka paikasta tulee palautetta, kuinka lapseni eivät jaksa istua paikallaan jne. Nyt tuli kuitenkin tunne, etten kaikkea ole voinut väärin tehdä..
Koulupäivä oli kaikilla lapsilla mennyt mukavasti. Uusia luokkalaisia oli tullut, muutama lähtenyt. Ekoja kirjoja oli tuotu päällystettäväksi (Homma jossa oon todella surkea) sekä lippua ja lappua täytettäväksi. Kyllä olen ylpeä kaikista kolmesta koululaisestani!
Mutta sitten se kääntöpuoli oli se, että pieni ekaluokkalaisemme väsyi ekasta päivästä niin pahasti, että nukkui kaksi tuntia kotiintulon jälkeen ja loppuilta onkin mennyt pötkötellessä. Myös pahoinvointi meinaa taas vaivata, joten koville taisi kaikesta huolimmatta. Voi kun päästäisiin tästä pahoinvoinnista eroon. Tänään käytiin terkkarillakin ja paino oli laskenut reilussa kuukaudessa pari kiloa..:/ Toivotaan kovasti että tämä olisi vain alkukankeutta!
Aamulla lapset olivat yllättävän reippaita ja pääsimme hyvissä ajoin matkaan: 5-luokkalainen kävellen pysäkille, 3-luokkalainen pyörällä ja me ekaluokkalaisen kanssa autolla. Isoin lapsi ei olisi halunnut meitä pysäkille mukaan vaan vakuutti pärjäävänsä yksin, ja varmasti olisi pärjännytkin, mutta äiti ei..;) Halusimme siis nähdä, että kyyditys lähti hyvin käyntiin ja peukku sille! Sitten jäimme ekaluokkalaisen kanssa jännittämään koulun pihalle koulun kellon soimista. Meillä ei siis ekaluokkalainen saa toistaiseksi kulkea koulumatkaa itse, joten jatkossakin saatamme lapsen kouluun ja menemme vastaan.. Tänään saatoin kuitenkin sisälle asti, kun poika ei enää muistanut, missä luokka sijaitsee. Sinne se jäi reippaana pulpettiin istumaan.
Jännityksellä menimme kahdentoista aikaan Einaria vastaan koululle ja menimme hakemaan luokasta asti. Opettaja pysi vanhemmat luokkaan asti ja jakoi muutamalle oppilaalle PRO-kortit kohteliaasta käytöksestä eli Kiitos-sanan käytöstä. Ja voi sitä ylpeyden tunnetta, kun oma lapseni oli yksi niistä. En halua nostaa lapsiani mitenkään jalustalle, mutta tätä on pakko hehkuttaa, sillä niin harvoin saan omista lapsistani sitä hyvää palautetta. Yleensä joka paikasta tulee palautetta, kuinka lapseni eivät jaksa istua paikallaan jne. Nyt tuli kuitenkin tunne, etten kaikkea ole voinut väärin tehdä..
Koulupäivä oli kaikilla lapsilla mennyt mukavasti. Uusia luokkalaisia oli tullut, muutama lähtenyt. Ekoja kirjoja oli tuotu päällystettäväksi (Homma jossa oon todella surkea) sekä lippua ja lappua täytettäväksi. Kyllä olen ylpeä kaikista kolmesta koululaisestani!
Mutta sitten se kääntöpuoli oli se, että pieni ekaluokkalaisemme väsyi ekasta päivästä niin pahasti, että nukkui kaksi tuntia kotiintulon jälkeen ja loppuilta onkin mennyt pötkötellessä. Myös pahoinvointi meinaa taas vaivata, joten koville taisi kaikesta huolimmatta. Voi kun päästäisiin tästä pahoinvoinnista eroon. Tänään käytiin terkkarillakin ja paino oli laskenut reilussa kuukaudessa pari kiloa..:/ Toivotaan kovasti että tämä olisi vain alkukankeutta!
Pakko kuitenkin vielä mainita se, että ekaluokkalaisemme jätti kirjansa jo ekana päivänä kouluun ja voi sitä surkua, kun olisi ollut niistä jotakin kotitehtävää. Sisko oli niin kiltti, että kävi hakemassa kirjat koulusta ja saimme ne samalla päällystettyä, tosin poika ei enää muistanutkaan mitä kirjasta olisi pitänyt tehdä, joten se niistä läksyistä..:D Ehkä me vielä opitaan!
VastaaPoista