Äidin syyllisyyden taakka




Olen huono äiti, kun menen töihin hoitamaan toisten lapsia. Olen huono äiti, jos koko ajan vahdin lasteni tekemisiä kotona enkä pysty osallistumaan lasteni kuluihin tarpeeksi siis töihin. Olen huono äiti, kun otan vapaa-aikaa lapsistani omien harrastusten parissa, mutta olen myös huono äiti, jos olen koko ajan kotona. Olen huono äiti, koska huudan lapsilleni. Tosin olen huono äiti, koska en osaa pitää kaikista rajoista kiinni. Olen huono äiti, kun annan valmisruokaa lapsilleni välillä ja sallin herkkujen syöntiä joskus liikaakin. Ja näitähän riittää..

Meillä äideillä on tapana kantaa syyllisyyttä kaikesta, siis ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kuinka usein tunnen syyllisyyttä siitä, että olen väärässä paikassa väärään aikaan tai ettei minulla ole riittävästi aikaa lapsilleni, vaikka olen lähinnä vain kotona lasten kanssa. Tunnen syyllisyyttä siitäkin, että otan aikaa omiin harrastuksiin ja joskus se tarkoittaa sitä, että lastenmenoistakin on joustettava. Vaikka kyllä todellisuudessa minä joustan omista menoistani aina ensin.

Viime aikoina olen tuntenut suurta syyllisyyttä siitä, ettei ekaluokkalaiseni pärjää koulussa. Päässä pyörii kysymyksiä siitä, olenko tehnyt kotona tarvittavan määrän töitä hänen kanssaan ja olisimmeko voineet tehdä jotakin toisin. Olisiko tämä stressaava tilanne voitu jollakin välttää. Ja silti järki sanoo, että en voi tehdä enempää..

Miksi me äidit sitten kannamme ikuista syyllisyyden taakkaa? Onko se jotakin, jonka synnytyksessä harteillemme saamme vai onko se sisäänrakennettu mekanismi, jonka äidiksi tulo laukaisee? Itse näen sen johtuvan siitä, että oma itsekkyyteni on rapissut lasten syntymän myötä ja valitettavasti myös se terve itsekkyys on hävinnyt. Tunnen olevani kaikesta vastuussa lapsilleni, sillä luon heidän lapsuutensa ja se onkin minun tehtävä. Se mitä tänä vuonna olen alkanut opetella, on juuri se terve itsekkyys. Olen muutakin kuin äiti ja se, että minulla on omaa vapaa-aikaa lapsista ei ole lapsilta pois, päinvastoin. Myöskin itselle asettamat mielikuvat täydellisestä äitiydestä aiheuttaa paineita ja syyllisyyttä, josta haluan pyrkiä pois. Minusta ei koskaan tule täydellistä äitiä, mutta riittävän hyvä kuitenkin omille lapsilleni ja sen pitäisi riittää ilman syyllisyyttäkin.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Jokin aika sitten silmiini osui blogiteksti, joka käsittelu lapsilukua ja sitä, milloin se on täynnä. Olen itsekin jonkin aikaa samaa aihetta pohtinut, joten päätimpä ottaa kopin ja purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Kysymys kuuluukin, Milloin tietää että lapsiluku on oman perheen osalta täynnä? Meillä on perheessä neljä lasta. Emme ole koskaan puhuneet tai suunnitelleet mieheni kanssa sitä, kuinka monta lasta meillä olisi haaveissa. Tiesimme vain heti, että haluamme lapsia. Kolmen lapsen jälkeen tuntui siltä, että nyt meidän perhe on täydellinen ja möin sekä lahjoitin kaiken vauvatavaran pois. Silloin perheemme tuntui olevan riittävän täydellinen. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin iski se kuuluisa tauti, vauvakuume. Koitin olla elämättä tunteella ja järkeillä asiaa siten, että perheessämme oli haastetta jo riittävästi sekä työmaata kahdelle aikuiselle paljon. Aloitin opiskelun ja koitin etsiä elämässä uusia haasteita perheen ulkopuolelta, mutta kaipaus vauvaa ja vauva-aikaa oli p
Lue lisää

Päivä jota en koskaan uskaltanut toivoa eläväni..

Kuva
Jos edellinen postaus kertoi siitä, miten ADHD-lääkityksen vaikutukset näkyvät meillä kotona, niin tämä postaus voisi kertoa siitä, miten lääkkeettömyys taas näkyy.. Kuukausi sitten nimittäin uskalsimme tehdä sen päätöksen, josta olemme mieheni kanssa jo pitkään puhuneet, jätimme esikoisemme lääkityksen toistaiseksi tauolle. Miten ja miksi tämä sitten tapahtui? Syyslomalla olimme suunnitellulla lääketauolla ja sen viikon aikana meillä asuikin ihan toisenlainen poika, kuin mihin olimme tottuneet. Toisaalta se sama iloinen ja vitsikäs, pilkesilmäkulmassa oleva vintiö, joka lapsemme on ollut aina ilman lääkitystä. Mutta toisaalta myös poika, joka ei saanut raivareita ja käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Pitkästä aikaa pystyimme käymään hänen kanssaan keskusteluja ja puhumaan ilman huutoa/kiroilua. Päätimme kokeilla lääkkeettömyyttä myös koulussa ja aikaisemmin suuret keskittymisen pulmat eivät nousseetkaan pääosaan sielläkään. Otin tämän sitten puheeksi lääkärin kanssa, jonk
Lue lisää

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..

Kuva
Äitienpäivän lähestyessä halusin pohtia sitä asiaa, millainen äiti olen ja millainen olisin halunnut olla. Meillä jokaisella on varmaan mielikuvia siitä miten missäkin tilanteessa toimimme. Nuorina päätämme, että emme halua toimia kuten omat vanhempamme ja haluamme toimia tietyllä tavalla. Melko usein tämä haave/mielikuva ei kuitenkaan kohtaa saapuvan todellisuuden kanssa.  Näin myös minulla. Haaveilin jo melko nuorena äitiydestä ja tiesin aina, että jonakin päivänä minulla on omia lapsia. En kuitenkaan kokenut mitään valtavaa vauvakuumetta, mutta elämässäni tuli tilanne, jolloin perheen perustaminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Ennen esikoisen syntymää haaveilin äitiydestä ja sen ihanuudesta. Siitä kuinka kävisimme lasten kanssa joka paikassa, ulkoilisimme, retkeilisimme ja viettäisimme leppoisaa perheaikaa. Haaveilin olevani rento äiti, joka leikkii ja touhuaa paljon lastensa kanssa ja joka jaksaa hoitaa kodin loistavasti. Ja jolla on pitkä pinna ja joka ei koskaan tarvits
Lue lisää