Päivä jota en koskaan uskaltanut toivoa eläväni..

Jos edellinen postaus kertoi siitä, miten ADHD-lääkityksen vaikutukset näkyvät meillä kotona, niin tämä postaus voisi kertoa siitä, miten lääkkeettömyys taas näkyy..

Kuukausi sitten nimittäin uskalsimme tehdä sen päätöksen, josta olemme mieheni kanssa jo pitkään puhuneet, jätimme esikoisemme lääkityksen toistaiseksi tauolle. Miten ja miksi tämä sitten tapahtui?

Syyslomalla olimme suunnitellulla lääketauolla ja sen viikon aikana meillä asuikin ihan toisenlainen poika, kuin mihin olimme tottuneet. Toisaalta se sama iloinen ja vitsikäs, pilkesilmäkulmassa oleva vintiö, joka lapsemme on ollut aina ilman lääkitystä. Mutta toisaalta myös poika, joka ei saanut raivareita ja käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Pitkästä aikaa pystyimme käymään hänen kanssaan keskusteluja ja puhumaan ilman huutoa/kiroilua. Päätimme kokeilla lääkkeettömyyttä myös koulussa ja aikaisemmin suuret keskittymisen pulmat eivät nousseetkaan pääosaan sielläkään. Otin tämän sitten puheeksi lääkärin kanssa, jonka soittoaika sattuikin sopivasti samaan saumaan ja hänen kannustuksestaan jätimme lääkkeen toistaiseksi pois. Miltä se sitten näkyy nyt kuukauden päästä?

Meillä on kotona fiksu ja keskustelevainen poika. Toki varmasti tähän esiteini-ikään kuuluvia kiukun purkauksia ja kiroiluja välillä tulee, mutta ei enää päivittäin kuten ennen. Hänelle voi nykyään, jopa huomauttaa pelaamisesta ja rajoittaa sitä, ilman kauheita kilareita. Hän huomioi paremmin sisaruksiaan eikä selvästikään ärsytä ja hae heidän kanssaan riitatilanteita kaiken aikaa. Hän nukkuu ilman lääkitystä sekä syö normaalisti (ennen söi vain iltaisin). Koulusta on jotakin palautetta tullut siitä, että läksyunohduksia on tullut muutamia, välillä on hieman rauhattomampi ja ei aina keskity niin hyvin kuin lääkkeen aikana. Opettajatkin ovat kuitenkin toistaiseksi olleet sitä mieltä, ettei hänen käytöksensä ole siitäkään huolimatta ollut suuremmalta osin häiritsevää. Jotenkin vaan äitinä tuntuu, että olemme saaneet poikamme takaisin, ainakin hetkeksi..

Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ole pilata lapsemme koulumenestystä tai hankaloittaa hänen elämäänsä. Lääkkeeseen palataan heti, jos keskittymättömyys lisääntyy koulussa tai jos se alkaa häiritä hänen elämäänsä enemmän. Toiveenani olisi kuitenkin myös se, että lapseni löytäisi muitakin selviytymiskeinoja elämässä kuin pelkkä lääkitys. Esimerkiksi nyt vaikka niihin läksyunohduksiin, opetelisi käyttämään pedanettiä, josta läksyt voi päivittäin tarkistaa. Sillä totta on myös se, ettei ADHD koskaan hänestä katoa, mutta sen tuomien piirteiden kanssa on opittava elämään.