Kirje omalle peikkopojalleni

Ilmoitit tulostasi yllätten. Synnyit hätäsektiolla aamuyöllä ja nukutuksen takia en päässyt näkemään sinua heti. Olit kuitenkin kaikista vaikeuksista huolimatta sitkeä taistelija. Sitä olet edelleen!  Muistan kun pääsin muutaman tunnin päästä sinua katsomaan ja isäsi varoitti minua pelästymästä. Säikähtäneenä kysyin miksi, johon hän vastasi sinulla olevan pitkä, paksu musta tukka. Isäsi oli jo epäillyt sinun vaihtuneen synnytyksessä. Ja olihan se tukka melkoinen, olit oikea peikkopoika.

Synnyit perheeseemme kolmantena lapsena, joka ei varmasti ole helppo paikka. Olit vauvana rauhallinen ja viihdyit sitterissä pitkiä aikoja ilman viihdyttämistä, ja en minä kyllä viihdyttämään olisi ehtinytkään isompien sisarusten pitäessä kiireisenä.  Kasvaessani olet edelleen rauhallinen, mutta olet myös voimakastahtoinen ja otit heti oman paikkasi perheessä. Et ole jäänyt isompien sisarusten varjoon vaan puskenut eteenpäin.

Tämä lyhyt elämäsi ei ole ollut aina helppo ja niitä vastoinkäymisiä on tiellesi tullut ikääsi nähden monta. Mutta nekään ei ole voineet lannistaa sinua ja sinun positiivista asennetta kaikkeen. Harva lapsipa löytää positiivisa puolia mm. kolmannesta putkituksesta. Sinusta on myös kasvanut erittäin huomaavainen ja ystävällinen nuori herra. Monet ihmiset aina ihastelevat sinun kohteliaita puheita ja sitä, miten otat kaikki ympärillä olevat ihmiset huomioon. Et halua loukata ketään ja löydät aina lohduttavat sanat toisille.

Olet myös selvästi oman tiesi kulkija. Sinulla on omat päämäärät, joita kohti haluat kulkea välittämättä siitä mitä muuta ympärillä ajattelevat. Pidä siitä kiinni, äläkä annan ympäristön murtaa unelmiasi, sillä kaikki on mahdollista sinulle kun vain uskot niin.  Hyvää syntymäpäivää, rakas peikkopoika!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä jota en koskaan uskaltanut toivoa eläväni..

Kuva
Jos edellinen postaus kertoi siitä, miten ADHD-lääkityksen vaikutukset näkyvät meillä kotona, niin tämä postaus voisi kertoa siitä, miten lääkkeettömyys taas näkyy.. Kuukausi sitten nimittäin uskalsimme tehdä sen päätöksen, josta olemme mieheni kanssa jo pitkään puhuneet, jätimme esikoisemme lääkityksen toistaiseksi tauolle. Miten ja miksi tämä sitten tapahtui? Syyslomalla olimme suunnitellulla lääketauolla ja sen viikon aikana meillä asuikin ihan toisenlainen poika, kuin mihin olimme tottuneet. Toisaalta se sama iloinen ja vitsikäs, pilkesilmäkulmassa oleva vintiö, joka lapsemme on ollut aina ilman lääkitystä. Mutta toisaalta myös poika, joka ei saanut raivareita ja käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Pitkästä aikaa pystyimme käymään hänen kanssaan keskusteluja ja puhumaan ilman huutoa/kiroilua. Päätimme kokeilla lääkkeettömyyttä myös koulussa ja aikaisemmin suuret keskittymisen pulmat eivät nousseetkaan pääosaan sielläkään. Otin tämän sitten puheeksi lääkärin kanssa, jonk
Lue lisää

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Jokin aika sitten silmiini osui blogiteksti, joka käsittelu lapsilukua ja sitä, milloin se on täynnä. Olen itsekin jonkin aikaa samaa aihetta pohtinut, joten päätimpä ottaa kopin ja purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Kysymys kuuluukin, Milloin tietää että lapsiluku on oman perheen osalta täynnä? Meillä on perheessä neljä lasta. Emme ole koskaan puhuneet tai suunnitelleet mieheni kanssa sitä, kuinka monta lasta meillä olisi haaveissa. Tiesimme vain heti, että haluamme lapsia. Kolmen lapsen jälkeen tuntui siltä, että nyt meidän perhe on täydellinen ja möin sekä lahjoitin kaiken vauvatavaran pois. Silloin perheemme tuntui olevan riittävän täydellinen. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin iski se kuuluisa tauti, vauvakuume. Koitin olla elämättä tunteella ja järkeillä asiaa siten, että perheessämme oli haastetta jo riittävästi sekä työmaata kahdelle aikuiselle paljon. Aloitin opiskelun ja koitin etsiä elämässä uusia haasteita perheen ulkopuolelta, mutta kaipaus vauvaa ja vauva-aikaa oli p
Lue lisää

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..

Kuva
Äitienpäivän lähestyessä halusin pohtia sitä asiaa, millainen äiti olen ja millainen olisin halunnut olla. Meillä jokaisella on varmaan mielikuvia siitä miten missäkin tilanteessa toimimme. Nuorina päätämme, että emme halua toimia kuten omat vanhempamme ja haluamme toimia tietyllä tavalla. Melko usein tämä haave/mielikuva ei kuitenkaan kohtaa saapuvan todellisuuden kanssa.  Näin myös minulla. Haaveilin jo melko nuorena äitiydestä ja tiesin aina, että jonakin päivänä minulla on omia lapsia. En kuitenkaan kokenut mitään valtavaa vauvakuumetta, mutta elämässäni tuli tilanne, jolloin perheen perustaminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Ennen esikoisen syntymää haaveilin äitiydestä ja sen ihanuudesta. Siitä kuinka kävisimme lasten kanssa joka paikassa, ulkoilisimme, retkeilisimme ja viettäisimme leppoisaa perheaikaa. Haaveilin olevani rento äiti, joka leikkii ja touhuaa paljon lastensa kanssa ja joka jaksaa hoitaa kodin loistavasti. Ja jolla on pitkä pinna ja joka ei koskaan tarvits
Lue lisää