Me tehtiin tää, kato me tehtiin tää!


Nyt kun viimeistä kouluviikkoa viedään, uskallan jo ääneen sen sano, jonka jo parisen viikkoa olen tiennyt. KAIKKI meidän lapsista siirtyy seuraavalle luokka-asteelle. Myös ekaluokkalaisemme, jonka yllä on leijunut puolisen vuotta uhka luokalle jäämisestä. Melkoinen saavutus lapsilta, mutta osan kunniasta otan myös itselleni.

Mitä sitten tapahtui? Siihen en osaa vastata muuta kuin että suuri ihme. Vielä reilu kuukausi sitten kaikki näytti siltä, että kirjoittaminen ei lähde millään keinolla käyntiin meidän ekaluokkalaisella. Lukeminen oli kuitenkin joulun jälkeen napsahtanut kohdalleen ja hän jo luki ikätasonsa mukaan. Saimme opettajalta kuukauden aikaa vahvistaa pojan kirjoitustaitoa ja teimme kovasti töitä. Poika teki kotona ylimääräisiä kirjoitusharjoituksia koneella ja käsin. Hän kirjoitti päiväkirjaa, kauppalistoja ja kirjeitä. Ja minä koitin keksiä mitä mielekkäämpiä tapoja oppia liian haastavalta tuntuvaa asiaa. Ja jotenkin se vaan loksahti paikalleen, vaikka vaatikin paljon itkua,  raivoa, tsemppaamista ja uskon valamista. Nyt poikamme on kahden viime "testauksen" mukaan saavuttanut toisia kirjoitus asiassa ja viimeisimmässä kokeessa oli vain YKSI kirjoitusvirhe. Voitte uskoa, miten väsynyt ja helpottunut olen samaan aikaan. Tuntuu että tämä kevät oli yksi suurimmista ponnisteluista, mitä olen näiden lasten kanssa joutunut käymään. Mutta onneksi siitä saavutettiin kaikille mieleinen palkinto: Kesäloma ja sen jälkeen tokaluokka!

Isompien lasten kouluun en ole sitten samalla tavalla jaksanut panostaa kuin ennen. Olenkin tänä vuonna selvästi enemmän siirtänyt vastuuta koulunkäynnistä lapsille itselleen, mutta valitettavan usein joudun kuitenkin muistuttelemaan kokeiden tulosta ja tärkeydestä, ehkä vielä joku päivä he itse tajuavat koulunkäynnin merkityksen. Silti olen kuitenkin tyytyväinen. Lapseni tuskin koskaan ovat mitään luokan stipendioppilaita, mutta omaavat monia taitoja joita elämän koulussa tarvitaan. Kaikkea kun ei kuitenkaan opi kirjoista lukemalla. Ja ei se koulumenestyskään heillä mikään erityisen huonoa oloa paremminkin sellaista keskitasoa ja osaamista löytyisi enemmänkin, jos sen eteen haluaisivat työtä tehdä. Tämä ehkä asia, joka näin äitinä joskus hieman harmittaa..

Toisaalta kuitenkin tämä kouluvuoden loppuun saaminen on meidän perheessä aina iso saavutus, varsinkin jos se on selvitetty ilman mitään suurempia haaksirikkoja tai pysyviä jälkiä. Levottomien lasten äidille enemmän tosiaan jännitystä ja päänvaivaa tuottaa se lasten koulussa oleminen/pysyminen, ei niinkään koenumerot. Ja täytyy sanoa, että tästä voisin lapsilleni loppuen lopuksi antaa kiitettävän arvosanan. Ja itselleni tietysti myös! Ja jokainen äiti, isä, huoltaja, opettaja sekä erityisesti jokainen lapsi todistukseen katsomatta on kukkansa ansainnut!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä jota en koskaan uskaltanut toivoa eläväni..

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..