Yhteinen taival jatkuu vielä

Nyt kun on mustaa valkoisella niin uskaltaa jo kirjoittaa sen tännekin. Nimittäin työni samassa paikassa jatkuu kesäkuulle saakka. Olen kyllä erittäin helpottunut sillä kaikista omista ajatuksista ja epäilyistä huolimatta, olen viihtynyt päiväkotimaailmassa hyvin. Lisäksi minusta on ihana jatkaa samassa ryhmässä tuttujen lasten kanssa ja saada seurata heidän etenemistä vielä hetki pidempään. Samalla myös minun ja kuopukseni yhteinen päiväkotimatka jatkuu, sillä olenhan nyt työskennellyt hänen naapuriryhmässään. Miten se sitten on sujunut?

Kuten jo etukäteen olin ajatellut,  työskentely tämän lapseni kanssa on sujunut hyvin. Jos lapseni olisi ollut luonteeltaan minuun ripustautuva tai arka, olisin miettinyt pidempään suostunko ottamaan paikkaa vastaan samasta päiväkodista, missä lapseni on hoidossa. Mutta koska tämä neito 4-vee on ollut alusta asti hyvin reipas, ei tästäkään muutoksesta ole suurempia harmeja syntynyt. Vaikka työskentelen viereisen oven takana, näemme lapsemme kanssa vain parisen kertaa päivässä, jos sitäkään. Lähinnä ulkoilussa olemme nähneet ja kyllä lapseni siellä käy minua halaamassa ja juttelemassa. Joskus on huonompia päiviä, jolloin itku tulee äidin nähdessä, mutta onneksi harvoin. Lapseni on ollut melko varauksellinen näyttämän tunteitaan kodin ulkopuolella, joten nyt huomaa helposti että kiukku saattaa purkautua päiväkodilla äidin nähtyä pihalla. Äidillehän on helpompi kiukuta. Muuten kuitenkin olen pitänyt kiinni siitä, että en anna lapselleni enemmän huomiota työaikanani tai suosi häntä mitenkään ja siihen hän on erittäin hyvin sopeutunut, äiti on töissä siellä. Hänellä on oma ryhmä ja omat tädit ja minulla omani. Mutta kyllähän hän on erittäin ylpeää tyttöä, kun joskus aamuisin pääsee saapumaan päiväkotiin aikuisten ovesta..:)

Työn ja arjen yhdistäminen on muutenkin lähtenyt tänä syksynä yllättävän hyvin käyntiin. Isommat ovat ottaneet hienosti vastuuta koulustaan ja tehneet apuna kotitöitä. Itse olen joutunut laskemaan rimaa aika paljonkin kotitöiden suhteen, mutta ehkä ihan hyvä niin. Ehkä olikin jo aika oppia, ettei jokaisen tavaran tarvitse aina olla paikallaan, pyykkivuorikin saa kasvaa välillä ja einesruuatkin voi välillä toimia ateriana. Nyt vähän jo lähtölaskentaa ensimmäiseen lomaan, jonka saan viettää joulun aikaan ja sitten uusilla voimilla kohti tulevaa kevättä työrintamalla.