Odotettu, kaivattu ja pelätty loma alkaa


Nyt se vihdoin koittaa, kauan odotettu ja kauhulla pelätty, Hiihtoloma!! Lapset ovat kyllä ihan lomansa tarpeessa, sillä tämä pimeä talviaika ja koulun tuomat paineet ovat uuvuttaneet lapset ja oppiminen meinaa olla yhtä tuskaa. Lapsille loma on aina odotettu asia ja siihen lasketaan päiviä. Voi sitä innostusta, kun tänään saa heittää repun nurkkaan reiluksi viikoksi, mutta miksi sama innostus ei ole itselläni?

Lomaan liittyy aina paljon odotuksia. Ja ei niitä odotuksia kukaan muu luo kuin minä itse. Itse luon odotuksia sille, mitä lomalla PITÄÄ tehdä ja mitä kokemuksia HALUAN lapsilleni tarjota. Usein lomaa odottaa salaa itsekin ja haaveilee asioista, joita on kerrankin aikaa tehdä: Hiihdetään, lasketellaan, pelataan lautapelejä, vietetään laatuaikaa perheenä, parisuhdeaikaa ja omaa aikaa ja ja ja...

Mitä sitten on todellisuus (tämän voin jo vuosien kokemuksella kertoa, vaikka tosin voihan tämä loma yllättää) se on hyvinkin usein kaukana täydellisestä haavelomasta. Meillä loma tarkoittaa esikoisen kohdalla lääketaukoa, joka näkyy kaikessa käytöksessä. Ensimmäiset päivät ovat vaikeimpia, jolloin esiintyy uhmakkuutta, riidanhalua ja siitä johtuvaa toisten ärsyttämistä. Loput päivistä mennäänkin sitten enemmän vauhdikkaammin, toisia härnäten ja äidin pinnaa koetellen.

Sitten kun ollaan suunniteltu reissua jo pitkään, ne sairastuu siis lapset ja me aikuiset. Ja taas menee lomasuunnitelmat uusiksi. Kuinkahan monta kertaa meillä on sairastettu juuri ennen lomaa tai sen alkuun? Ja jos sitten päästäänkin lähtemään sinne reissuun, siellä väsyneenä lapset tappalee lähes koko ajan, äiti huutaa ja parisuhdekin on usein koetuksella..

Ja jos sitten jäädään kotiin..Kaikilla on tylsää ja äidin pitäisi koko ajan keksiä jotakin tekemistä tai vaihtoehtoisesti kuskattava sinne ja tänne. Tai kun ollaan kotona lapset tappelee keskenään tauotta ja äiti, no äiti huutaa..Huoh!

Mikä sitten tekisi lomasta kaikille rentouttavan ja mukavan? Sen reseptin jos joku keksii, niin kertoisko mullekin??!! Uskon kuitenkin, että hyvän loman lähtökohdat lähtee meistä itsestämme, omista odotuksista tai odottamatta jättämisestä, yhdessä olosta ja siitä että on aikaa, aikaa toisillemme sekä perheelle. Se täytyy minun itsekin oppia!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä jota en koskaan uskaltanut toivoa eläväni..

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..