Milloin on aika vaihtaa maisemaa??

Eilen tulimme reissusta kotiin. Kotiin, jonka yhdessä olemme remontoineet vuosien saatossa mieleiseksi. Kotiin, johonka ihastuimme ensisilmäyksellä ja jo kotimatkalla näytöstä palasimme tekemään tarjouksen. Kotiin, johon liittyy paljon muistoja. Kotiin, johon kaksi nuorista lasta on kannettu synytysosastolta. Kotiin, josta en ollut valmis vielä jonkin aikaa sitten luopumaan.

Kun eilen kotiuduimme, vastassa oleva talo ei jostain syystä tuntunut kodilta. Ensimmäisen kerran viime keväänä alkoi tuntua, ettei jaksa panostaa kodin laittamiseen enää. Koko kesänä ei pihan laittaminen ole kiinnostanut ollenkaan ja nyt se rehottaakin kaikkine rikkaruohoineen ja kuolleine kukkineen naapurien ilona. Kaikkialla sisällä ja ulkona vallitsee kauhea kaaos, jonka taltuttamista en osaa aloittaa. Ja eilen kotiin tultuamme vastassa oli olohuoneen valloittaneet muurahaiset sekä pihalla kokonaan kaatunut omenapuu omeinoineen..Epätoivo iski vasten kasvoja. Oliko nämä merkkejä siitä, että nyt olis aika vaihtaa maisemaa???

Mistä sen tietää, tuleeko onnellisemmaksi kotia vaihtamalla? Löytyykö se kodin tunne uudesta kodista vai tuleeko se sittenkin minusta itsestäni? Vallitseeko sittenkin sisälläni kaaos, joka heijastuu kaikkeen ympärilläni? Olenko siis minä se, joka ei mielessään osaa kotiutua ja joka ei saa päätään kodikkaaksi..?? Näitä kysymyksiä voinkin siis jäädä miettimään samalla, kun koitan aloittaa kaaoksen purkamista jostain täällä kodissa. Ehkä kaipaan nyt vain jotakin uutta tähän elämän tilanteeseen, kun vaan keksisin mitä se olisi..

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapsiluku, milloin se on täynnä?

Jokin aika sitten silmiini osui blogiteksti, joka käsittelu lapsilukua ja sitä, milloin se on täynnä. Olen itsekin jonkin aikaa samaa aihetta pohtinut, joten päätimpä ottaa kopin ja purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Kysymys kuuluukin, Milloin tietää että lapsiluku on oman perheen osalta täynnä? Meillä on perheessä neljä lasta. Emme ole koskaan puhuneet tai suunnitelleet mieheni kanssa sitä, kuinka monta lasta meillä olisi haaveissa. Tiesimme vain heti, että haluamme lapsia. Kolmen lapsen jälkeen tuntui siltä, että nyt meidän perhe on täydellinen ja möin sekä lahjoitin kaiken vauvatavaran pois. Silloin perheemme tuntui olevan riittävän täydellinen. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin iski se kuuluisa tauti, vauvakuume. Koitin olla elämättä tunteella ja järkeillä asiaa siten, että perheessämme oli haastetta jo riittävästi sekä työmaata kahdelle aikuiselle paljon. Aloitin opiskelun ja koitin etsiä elämässä uusia haasteita perheen ulkopuolelta, mutta kaipaus vauvaa ja vauva-aikaa oli p
Lue lisää

Minä olen..

Mietin miten aloittaisin tämän blogini, joka on muuten minulle ensimmäinen ja koko juttu ihan uutta..No ajattelin että voisin esitellä itseni, joten tässä tulee.. Minä olen 32-vuotias, niin mikä minä sitten olen..Minä olen.. - NAINEN, tosin en kovin naisellinen ja kaunis, ylipainoinenkin.. - ÄITI x4, keskinkertainen sellainen ja usein jopa sen alle - VAIMO, ylihuolehtiva ja väsynyt sellainen - SOSIONOMI, joka ei ole päivääkään niitä töitä tehnyt - KOTIÄITI, ei yhteiskunnassamme kovinkaan arvostettua - TYTÄR, välillä kovin kiittämätön - SISKO, etäinen sellainen - YSTÄVÄ, jolla ei muka ole koskaan aikaa - LEIJONAEMO, joka taistelee väsymykseen asti lastensa puolesta Ja miksi tämä blogi? Se on kertomus tästä kaikesta, elämästäni. Se sai alkunsa eräänä väsyneenä aamuna lomalta palatessamme, lomalta joka oli kaukana täydellisyyttä. Kirjoitin ekan kirjoituksen ruutupaperille autossa ja hetken jo meinasin jättää tämän rohkeuden puuttuessa julkaisematta. Mutta koska päätin aloitt
Lue lisää

Millainen äiti halusin olla ja Millainen minusta tuli..

Kuva
Äitienpäivän lähestyessä halusin pohtia sitä asiaa, millainen äiti olen ja millainen olisin halunnut olla. Meillä jokaisella on varmaan mielikuvia siitä miten missäkin tilanteessa toimimme. Nuorina päätämme, että emme halua toimia kuten omat vanhempamme ja haluamme toimia tietyllä tavalla. Melko usein tämä haave/mielikuva ei kuitenkaan kohtaa saapuvan todellisuuden kanssa.  Näin myös minulla. Haaveilin jo melko nuorena äitiydestä ja tiesin aina, että jonakin päivänä minulla on omia lapsia. En kuitenkaan kokenut mitään valtavaa vauvakuumetta, mutta elämässäni tuli tilanne, jolloin perheen perustaminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Ennen esikoisen syntymää haaveilin äitiydestä ja sen ihanuudesta. Siitä kuinka kävisimme lasten kanssa joka paikassa, ulkoilisimme, retkeilisimme ja viettäisimme leppoisaa perheaikaa. Haaveilin olevani rento äiti, joka leikkii ja touhuaa paljon lastensa kanssa ja joka jaksaa hoitaa kodin loistavasti. Ja jolla on pitkä pinna ja joka ei koskaan tarvits
Lue lisää