Se tekee kipeää
"Silloin luulit et tää on the endMut ei ollut sun aika tulla osaksi merta
Päivät taittui eteenpäin, mut sä takaraivoon jäi eikä me koskaan enää puhuttu siitä
Eihän leijonilla oo kyynelkanavii, Kun heikkoudetkin on vahvuuksii
En mä kehtaa edes kysyäHei mikä on, mut huomaan sun silmistä
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää
Vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaa
Kuka meidät opetti, niin pysymään hiljaisuudessakin, Jos sä viitot huomaako kukaan
Kuka meidät opetti, niin pysymään hiljaisuudessakin, Jos sä viitot huomaako kukaan
Ja kun kuplat puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita
Kun tänään naamiot riisutaan Ja koko maailma näkee sen, mitä sä kavahdit peitellen
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää
Ja vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaa
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää eikä kukaan muu sitä nää
Ja vaikka jonain päivänä, se elefantti siivet saa selkäänsä
Lentää kauas pois omiensa luo
Ja vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaaVielä se helpottaa"
(Ellinoora- Elefantin paino)
Tämän otsikon kirjoitin itselleni muistiin jo kesällä. Tämä biisi on ollut itselleni erittäin tärkeä ja erityisen tärkeäksi se on noussut uusien vastoinkäymisten noustua vastaan. Nyt päätin käyttää sen, sillä viime viikolla se elefantti saapui jälleen perheeseemme ja istahti minun päälleni.
Ensin mietin, etten kirjoita asiasta ollenkaan, sillä se on minulle hyvin kipeä paikka. Mutta nyt kun olen asiaa muutaman päivän sulatellut, uskon että sen kirjoittaminen tekee siitä helpommin käsiteltävän. Asiaan siis..Meillä oli Einarin ekaluokan ensimmäinen arviointipalaveri sekä samalla koulupalaveri, johon osallistui lastenkeskuksen psykologi ja sosiaalityöntekijä. He ovat siis samoja, jotka ovat eskarivuonna lastani tutkineet. Jo ennen koulupalaveria tuli selville, että oma opettaja on sitä mieltä, että lapseni oppimisen taso ei riitä seuraavaan luokkaan, vaan meillä tulee olemaan kipeän päätöksen paikka: Tuplaako lapsemme ensimmäisen luokan vai koittaako siirtyä kakkoselle ja tuplaa luultavasti sen.
Koulupalaverissä käsiteltiin tätä samaa asiaa. Totuus on se, että lapseni pärjää hyvin matikassa, mutta äidinkielentaidot ovat erittäin puutteelliset. Hänellä on vaikeuksia lukemisessa ja vieläkin enemmän kirjoittamisessa, joka ei millään tasolla vastaa muiden ikäluokan tasoa. Poikamme siis lukee tavuja, mutta kirjoittamisessa ei välttämättä saa selville edes, millä kirjaimella sana alkaa. Hänen on erittäin vaikea muistaa ja hahmottaa kirjaimia sekä tuottaa niitä. Itse koulupalaverissa tunnuin jäävän asian kanssa ihan yksin. Yhteistyötaho ei tarjonnut mitään tukea, tutkimuksia tai apua asian päättämiseen. Lapsi saa jo koulussa erityisopetusta, joten mitään lisä tukea ei tälle keväälle tahdo saada. Ainut tuki, mitä toivottavasti saamme, on toimintaterapia, jota olen toivonut motorisen kankeuden vuoksi.
Tämä kaikki tieto ja ajatus kouluvuoden tuplaamisesta on minulle shokki ja järkytys. Ei sillä, että en olisi tiennyt, että lapsellani on ongelmia, mutta niiden laajuus yllätti silti. Se on herättänyt minussa paljon tunteita pettymyksestä syyllisyyteen ja takaisin. Olenko liian vähän antanut aikaa lapseni kanssa opiskeluun? Olisiko pitänyt vaatia lapselta enemmän harjoittelua? Miten lapseni saa tämänkin pettymyksen käsiteltyä? Pitkästyykö lapseni kuitenkin jos käy toisen kerran eka luokkaa? Millainen luokka ensi vuonna tulisi? Ja miten lapseni sopeutuisi TAAS uuteen lapsiryhmään? Totuushan on se, että lapseni on joutunut vaihtamaan ryhmää lähes joka vuosi aloitettuaan päiväkodin, eskarin ja koulun, joten pitempiä kaverisuhteita ei ole päässyt syntymään. Nyt hän on omalta luokaltaan löytänyt muutamia kavereita, joista joutuisi taas luopumaan. Toisaalta myös tänä vuonna hänen luokassaa on vain 14 oppilasta, joka on ollut hänen keskittymispulmien ja oppimisvaikeuksien kannalta ihanteellinen luokkakoko, mutta miten sitten ensi vuonna ekaluokka muodostettaisiin. Lapseni myös osaa melko taitavasti laskea matikkaa ja tiedollisesti on kova imemään tietoa eri asioista, pitkästyisiköhän hän, jos joutuu aloittamaan matikan taas alusta tai opettelemaan ne samat eläimet kuin tänä vuonna. Tässä paljon kysymyksiä, mutta ei vastauksia!
Päätös on nyt siis meidän vanhempien. Mutta miten päättää oikein? Miten päättää asiasta, jonka ajatuskin sattuu kovasti sekä minuun ja lapseeni? Kuinka voin tietää, että päätökseni kantaa oikein vielä vuodenkin päästä? Välillä myös mietin, onko tämä minulle isompi ongelma, kuin lapselleni. Tätä asiaa jäämme pohtimaan. Listaamme plussat ja miinukset ja toivomme, että teemme parhaan päätöksen lapseni suhteen. Tulen varnmasti palaamaan tähän kipeään aiheeseen täällä blogin puolella myös uudemman kerran, kun olen saanut nostettua vähän sitä elefanttia pois päältäni.
(Ellinoora- Elefantin paino)
Tämän otsikon kirjoitin itselleni muistiin jo kesällä. Tämä biisi on ollut itselleni erittäin tärkeä ja erityisen tärkeäksi se on noussut uusien vastoinkäymisten noustua vastaan. Nyt päätin käyttää sen, sillä viime viikolla se elefantti saapui jälleen perheeseemme ja istahti minun päälleni.
Ensin mietin, etten kirjoita asiasta ollenkaan, sillä se on minulle hyvin kipeä paikka. Mutta nyt kun olen asiaa muutaman päivän sulatellut, uskon että sen kirjoittaminen tekee siitä helpommin käsiteltävän. Asiaan siis..Meillä oli Einarin ekaluokan ensimmäinen arviointipalaveri sekä samalla koulupalaveri, johon osallistui lastenkeskuksen psykologi ja sosiaalityöntekijä. He ovat siis samoja, jotka ovat eskarivuonna lastani tutkineet. Jo ennen koulupalaveria tuli selville, että oma opettaja on sitä mieltä, että lapseni oppimisen taso ei riitä seuraavaan luokkaan, vaan meillä tulee olemaan kipeän päätöksen paikka: Tuplaako lapsemme ensimmäisen luokan vai koittaako siirtyä kakkoselle ja tuplaa luultavasti sen.
Koulupalaverissä käsiteltiin tätä samaa asiaa. Totuus on se, että lapseni pärjää hyvin matikassa, mutta äidinkielentaidot ovat erittäin puutteelliset. Hänellä on vaikeuksia lukemisessa ja vieläkin enemmän kirjoittamisessa, joka ei millään tasolla vastaa muiden ikäluokan tasoa. Poikamme siis lukee tavuja, mutta kirjoittamisessa ei välttämättä saa selville edes, millä kirjaimella sana alkaa. Hänen on erittäin vaikea muistaa ja hahmottaa kirjaimia sekä tuottaa niitä. Itse koulupalaverissa tunnuin jäävän asian kanssa ihan yksin. Yhteistyötaho ei tarjonnut mitään tukea, tutkimuksia tai apua asian päättämiseen. Lapsi saa jo koulussa erityisopetusta, joten mitään lisä tukea ei tälle keväälle tahdo saada. Ainut tuki, mitä toivottavasti saamme, on toimintaterapia, jota olen toivonut motorisen kankeuden vuoksi.
Tämä kaikki tieto ja ajatus kouluvuoden tuplaamisesta on minulle shokki ja järkytys. Ei sillä, että en olisi tiennyt, että lapsellani on ongelmia, mutta niiden laajuus yllätti silti. Se on herättänyt minussa paljon tunteita pettymyksestä syyllisyyteen ja takaisin. Olenko liian vähän antanut aikaa lapseni kanssa opiskeluun? Olisiko pitänyt vaatia lapselta enemmän harjoittelua? Miten lapseni saa tämänkin pettymyksen käsiteltyä? Pitkästyykö lapseni kuitenkin jos käy toisen kerran eka luokkaa? Millainen luokka ensi vuonna tulisi? Ja miten lapseni sopeutuisi TAAS uuteen lapsiryhmään? Totuushan on se, että lapseni on joutunut vaihtamaan ryhmää lähes joka vuosi aloitettuaan päiväkodin, eskarin ja koulun, joten pitempiä kaverisuhteita ei ole päässyt syntymään. Nyt hän on omalta luokaltaan löytänyt muutamia kavereita, joista joutuisi taas luopumaan. Toisaalta myös tänä vuonna hänen luokassaa on vain 14 oppilasta, joka on ollut hänen keskittymispulmien ja oppimisvaikeuksien kannalta ihanteellinen luokkakoko, mutta miten sitten ensi vuonna ekaluokka muodostettaisiin. Lapseni myös osaa melko taitavasti laskea matikkaa ja tiedollisesti on kova imemään tietoa eri asioista, pitkästyisiköhän hän, jos joutuu aloittamaan matikan taas alusta tai opettelemaan ne samat eläimet kuin tänä vuonna. Tässä paljon kysymyksiä, mutta ei vastauksia!
Päätös on nyt siis meidän vanhempien. Mutta miten päättää oikein? Miten päättää asiasta, jonka ajatuskin sattuu kovasti sekä minuun ja lapseeni? Kuinka voin tietää, että päätökseni kantaa oikein vielä vuodenkin päästä? Välillä myös mietin, onko tämä minulle isompi ongelma, kuin lapselleni. Tätä asiaa jäämme pohtimaan. Listaamme plussat ja miinukset ja toivomme, että teemme parhaan päätöksen lapseni suhteen. Tulen varnmasti palaamaan tähän kipeään aiheeseen täällä blogin puolella myös uudemman kerran, kun olen saanut nostettua vähän sitä elefanttia pois päältäni.
Kommentit
Lähetä kommentti